Sivut

lauantai 24. marraskuuta 2012

Vahtimestarina oloa

Homma on taas ottanut muutaman askeleen eteenpäin. Katosta on yli puolet pellitetty, tumman harmaa Ruukin classic nousi katolle, timpurien mukaan eteläinen sivu oli melko haastava voimakkaan tuulen vuoksi. Se onkin yksi asia, joka myös meidät on yllättänyt, nimittäin välillä tuntuu, että olemme tuulitunnelin päässä. Tuuli pääsee ilmeisesti keräämään melko hyvin voimia puhaltaessaan etelästä kohti pohjoista ylämäkeä. Mielenkiintoista nähdä, kuinka tuulen käyttäytyminen muuttuu talojen ja kasvuston noustessa.

Ekovillan kuorma-auto kurvasi pihaan torstaina kolmen miehen voimin. Paljon ei turhia sanoja vaihdettu, vaan toiminta alkoi samantien. Kävin parin tunnin päästä katsomassa edistymistä, hämmästyksekseni alakerran seinät oli jo puhallettu ja tohina oli siirtynyt yläkerran seiniin. Torstai oli varattu seinille, perjantaina puhallettiin villat katolle. Vein jo torstaina lämmittimen puhaltamaan, tosin silloin eivät lämmöt vielä juurikaan nousseet, mutta perjantaina tilanne olikin jo toinen. Samalla sisätilojen kosteuskin on noussut melko korkeaksi, kuivattajalle riittää jatkossa töitä. Vaikka kuvissa näkyykin nurkat täynnä villaa, ei perjantaina miesten lähdettyä ollut jäljellä kuin muutama haiven. Minulla oli se mielikuva, että yläkerran lattiakin olisi puhallettu villalla, mutta jostain syystä sitä ei ole tehty kokonaisuudessaan, ehkä villa loppui kesken ja tulevat jatkamaan ensi viikolla, ehkä :)

Erityisesti nurkkiin kerääntyi melko paljon ylimääräistä


Tekninen tila villan peitossa

Pesutilat ja sauna


Alkuviikosta vedettiin IV-putkia paikoilleen, valitettavasti näyttää siltä, että putket vievät sen verran paljon tilaa, että yläkerran sisäkattoa ei voida toteuttaa suunnitellulla tavalla. Pyysimme Hartman kodilta esityksiä vaihtoehtoisista toteutustavoista kiirellisesti, sillä katon toteutuksella on melko olennainen merkitys myös valaistuksen suunnitteluun.

ilmanvaihtoa yläjerran makuuhuoneisiin ja vaatehuoneisiin


äänenvaimentimet kiinnitetty



Samalla kertaa meiltä pyydettiin myös keskuspölynimurin rasioiden paikat. Siinä nousikin sitten hieman ongelmia, sillä meille paketin mukana myydyn kokonaisratkaisun sisällöllä ei ole mahdollista toteuttaa keskuspölynimuria siten, että imurinletku yltäisi jokaiseen nurkkaan talossa... Tästäkin pyysimme Hartman kodilta esitystä toteutustavasta.

Näiden lisäksi pääsimme taas reklamoimaankin Hartsulle. Skaalan toimittamat ikkunat eivät meidän näkemyksen mukaan ole virheettömiä, karmeissa on naarmuja ja karmien maalipinnat eivät ole tasalaatuisia. Sormia liu'utettaessa karmeilla, tuntee toisissa ikkunoissa selkeästi karheuden, toiset taas ovat sileitä ja muutenkin moitteettomia. Karmeissa on myös havaittavissa valkoisen sävyeroja, joka korostuu kun 2,5 metriä korkeat ikkunat ovat rinnakkain.Yleensä tällaisen voisi laittaa huonon tuurin piikkiin, mutta  kun myös lähelle rakentavien kaveriemme ikkunoissa on samanlaisia laatuvirheitä, niin hieman pitää ihmetellä Skaalan laadunvalvontaa.  No, katsotaan minkälaisen vastauksen saamme tähän reklamaatioon.

Melkoista vahtimestarina olemistahan tämä siis taas on ollut.

Tämä ilta on kulunut siivotessa ja poikkeuksena raksan siivoiluun nyt on siivottu vaatehuoneita, varastoja, kaappeja ja niiden päällisiä. Pakko alkaa pikkuhiljaa tyhjäämään taloa turhasta tavarasta. Takassa on palanut monta arkkikasaa ja autotalliin siirtyi jatkokuljetusta odottamaan 3 jätesäkillistä. Lisäksi on viimeistelty tapetoinnin jäljilta kiinnittämättömiä listoja, verhoja jne. Kodin laittaminen myyntikuntoon on alkanut!

Ensimmäiset säkit täynnä

Aiemmin oli puhetta farkku-laminaatista. Löysimme siis paikallisesta Prismasta poistoerän kaipaamaamme laminaattia kymmenen euron neliöhintaan.


Tarkettin farkku-laminaatti välivarastossaan






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti