Viimeisten viikkojen luetuin kirjoitus tässä blogissa on ollut omakotitalon jäähdytystä käsittelevä kirjoitus.
Jäähdytysjärjestelmä kytkettiin käyttöön viime kesänä elokuussa ja oli jo silloin hyvällä käytöllä. Tämän kesän helteet antoivat kuitenkin hyvän mahdollisuuden testata järjestelmän todellinen toimivuus.
Järjestelmä on siis rakennettu maajäähdytyksen varaan, porakaivon kautta kiertää piiri kahteen Tecnibelin 4kw konvektoriin. Pumppu ja puhaltimet toimivat sähköllä, mutta itse jäähdytys ei sitä tarvitse, eli sähkökulutus on huomattavan pieni.
Kuten aiemmin totesimme, emme hakeneet varsinaista ilmastointia, vaan nimenomaan järjestelmää, jolla voisimme viilentää taloamme kesän helteissä.
Hellekauden alkuvaiheessa olin vielä hieman varovainen käytön suhteen,esimerkiksi sammutin laitteet päiväksi kun olimme poissa. Iltaisin kotiin tullessa lämpötila oli pahimmillaan 29 asteessa, joka sitten hiljakseen tippui 23-24 asteeseen konvektorien käynnistämisellä. Jossain vaiheessa silmiini osui artikkeli samanlaisen järjestelmän käyttökustannuksista, 0,6-1,2 senttiä tunnissa! No, sen jälkeen koneet ovat pyörineet käytönnössä 24/7 ja talossa on mukavat 22 astetta!
Tällä käytöllä ja näillä helteillä järjestelmä tulee kyllä maksamaan itsensä takaisin ja toisaalta kun tietää käyttökustannukset, niin sitä tulee käytettyäkin aika surutta.
Jos puolen vuoden sisällä voittaa tonttiarpajaisissa, sekä mökki- että omakotitalotontin, niin kuinka suuresta onnesta loppujen lopuksi onkaan kyse? Miten unelmien rakentaminen onnistuu ilman aiempaa kokemusta? Täällä kerromme kokemuksista, tuntemuksista, onnistumisista -joita toivottavasti riittää, ja vastoinkäymisistä -joita realisteina tiedämme tulevan. Tämä on Raksahomma!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäähdytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäähdytys. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. elokuuta 2014
tiistai 18. joulukuuta 2012
Lumityöt - talvirakentamisen juhlahetkiä
Kovien pakkasten lisäksi on viime aikoina saatu nauttia myös lumitöistä. Onhan se hauskaa tehdä lumitöitä useammassakin kohteessa. Toisaalta raksalla se on tässä vaiheessa melko heppoa, kun voi huoletta työnnellä tontin reunoille ja ojiin. Eilen illalla teimme lumitöitä tunnin verran ja myöhemmin illalla käydessä näytti kuin pihaa ei olisi kolattu ollenkaan. Käy tämä toisaalta kuntoilusta, kun joka iltaa saa tehdä kahdet lumityöt.
Timpurit olivat viimeistelemässä aikaisempaa kohdettaan itsenäisyyspäiväviikon ja ovat palattuaan keskittyneet ulkoverhoilun sekä muiden ulkotöiden tekemiseen. Lisäksi LVI-urakoitsija on käynyt vetämässä paikoille yläkerran vesi- ja viemäriputkia sekä keskuspölynimurin putkia. Keskuspölynimurin osaltahan saimme Hartman kodin kanssa sovittua toimituspaketin laajuudesta siten, että konaisuudesta tuli meidän mielestämme tyydyttävä. Lisähintaan ostimme kuitenkin keittiöön kaapiston sokkeliin asennettavan roskaluukun. Meillä on sellainen nykyisessäkin asunnossa, ja se on melko kätevä. Imurin rasioiden suunnittelu tehtiin A3:selle tulostettujen kuvien, mittanauhan ja sen avulla oikeaksi mitatut kengännauhan avulla, oli melko kätevä tapa ja saimme melko nopeasti rasiat meidän mielestä hyville paikoille.
![]() |
| Koiran leikittämistä lumitöiden ohessa |

| Jäähdytyksen kierrossa käytettävä putki |
![]() |
| Keskuspölynimurin putki |
![]() |
| imurin mittailua |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)