Sivut

torstai 27. joulukuuta 2012

Takka saatiin tilattua

Viimeisinä töinä ennen joulua saimme vihdoin aikaiseksi mennä uudemman kerran Uuniseppien myymälään käymään läpi meidän takka-tilausta. Kirjoitin jo aiemmin siitä, minkälaista takkaa olimme havittelemassa, mutta alkujaan pidimme takan muutoshintaa melko kovana.

Hartman kodin pakettiin kuuluva takka on melko halpa, ja siihen tehtävät muutokset tuovat jälleen lisähintaa, luonnollisesti. Tämä siis on ollut meillä täysin tiedossa koko ajan. Muutamalla muutoksella pääsimme kuitenkin kohtuulliseen suhteellisen muutoshintaan ja saimme mallista meidän silmää miellyttävän kokonaisuuden. Vähän jäimme haaveilemaan hissi-luukkua, mutta sen hinta pompsahti jo sen verran, että jos alkaa sitä jyvittämään takan polttokerroille / niille kerroille, kun luukkua oikeasti haluttaisiin pitää auki, niin hankintahinta ei kuolettuisi ennen kansaneläkeikää. Vertailimme hintaa myös muiden toimittajien takkoihin ja myös siihen, että olisimme ottaneet muurauksen omasta mallista suoraan joltain muurarilta takkasydämen ympärille, mutta rahallisesti se ei olisi kannattunut plus, että lopputulos (ja myös tekninen toimivuus) vaikutti jotenkin jäävän taiteellisen luovuuden armoille.

Tilasimme Uuniseppien Manttelitakan, joka löytyi heiltä muutaman vuoden vanhasta mallistosta. Meille tulee alla oleva takka, samoilla värisävyillä,  vaikka ilmeisesti nuo oranssi pallot eivät pakettiin kuulukaan.. :)


Kuvasta poiketen takasta tulee matalampi, eli 1650mm korkea ja 560mm syvä, joten se sopii suunniteltuun sijaintiin loistavasti. Takka ei tule blokkaamaan näkyvyyttä ja toisaata se ei myöskään tule pahasti tukkimaan olohuoneen avonaista tilaa, jäädessään lähelle seinää. Savupiipuksi tulee harjattu teräsputki, joka on samankaltainen liesituulettimen poistoputken kanssa. Yläkerrassa putki jää näkyviin puhtaana, tulee sitä tiiliseinää vasten. Mielikuvissa näkymä on ainakin todella hyvä. Sähkösuunnittelmassa varattiin jopa pistorasioita takan yläpuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti