Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste led-valo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste led-valo. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. heinäkuuta 2014

Ulkovalaistuksessa 6000 kelviniä

Sähkötöihin liittyvistä ongelmista johtuen ulkovalaisimet asennettiin vasta pari viikkoa sitten. Seinävalaisimina ovat Konstsmiden valaisimet, näillä on ilmeisen hyvä hinta-laatu -suhde, sillä samoja valaisimia löytyy tällä alueella melko monesta muustakin talosta. Me tilasimme ne taloon.com:n kautta. Näitä myydään muuallakin, mutta hinta oli halvin taloon.com:ssa. Toimitus oli nopea ja tavara mitä pitikin. Meidän kannalta ongelma oli se, että valaisimien mukana tulleet G10 -kantaiset polttimot olivat sävyltää jossain 2500 Kelvinin paikkeilla. Kun koko muu talo suunniteltiin valaistuksen osalta toteutettavaksi 5000-6000 Kelvinillä, niin piti ulkovalaisimiinkiin löytää uudet polttimot.

Suomesta on oikeasti todella vaikea löytää yli 4000 kelvinin polttimoita. Kun manasin tätä eräälle tukkurille, ohjasi hän minut etsimään polttimoita ulkomaisista verkkokaupoista, sillä esim. etelä-euroopassa suuremmat Kelvinit ovat yleisiä ja tavanomaisempia, Suomessa taas ollaan vielä mieltyneempiä lämpimään sävyyn. Värisävyistä voi tietysti ollaa ihan yhtä montaa mieltä, kuin muistakin sisustus- ja makuasioista. Moni pitää suurta kelvinimäärää kylmänä ja sinisenä. Toisaalta esim. sisällä tuo luonnollisen päivänvalon tiloihin, ero on todella selvä, kun vertaa keltaista tai lämpimän valkoista valoa, puhtaan valkoiseen valoon. Värit toistuvat hyvin ja näyttävät siltä miltä kuuluukin, lisäksi valaistusteho on hyvä.

Käytin pari tuntia verkkokauppojen kiertelyyn ja löysin Amazonilta aika hyvän valikoiman erilaisia vaihtoehtoja. Hintakin on Suomeen verrattuna erittäin kilpailukykyinen, pikaisesti arvioituna G10 -kantaiset polttimot maksoivat minulle kolmanneksen siitä, mitä olisin joutunut maksamaan Suomessa, mikäli 6000 Kelvinin polttimoita olisin edes löytänyt! Tilasin kahta erilaista polttimoa, sillä ostimme aikaisemmin yhteen vessaan kristallikruunun, jonka mukana tuli myös erittäin lämpimänsävyiset polttimot.

Tilauksesta G10 -kantaiset toimitettiin alle viikoss ja pari viikkoa taisi mennä kristallikruunun polttimoihin.

Autokatoksessa ja etuterassin katoksessa meille asennettiin kattoon upotetut g10 -kantaiset spotit. Eilen alkoi sitten polttimoiden vaihto ja tältä se näytti:
Lähtötilanne, valaisimien mukana tulleet polttimot

Alavalot vaihdettu

Polttimot vaihdettu, taustalla näkyy vielä talon "romanttissävyinen" valaisu.
Katoksessa myös uudet polttimot

Yhteensä 46 polttimoa on siis vaihdettavana, talli hoidettu, talo vielä vaiheessa. Selvää kuitenkin on, että 6000 Kelvinin valosävy on meidän juttu



WC:n kristallikruunun valaistusteho ja sävy -puhumattakaan ulkonnäöstä- on todella hyvä uusilla polttimoilla!

Sähkötyö-kuviosta luvasta tarkempaa rapsaa myöhemmin, nyt tilanne kuitenkin todella hyvä, kiitokset Sähköasennus Kohtamäki Oy:lle

tiistai 1. tammikuuta 2013

Sähkö- ja valaistussuunnitelmista


Vaikka kuinka miettisit taloa ja sen mahdollisia käyttötapoja, niin on välillä ollut vaikeaa oikeasti tietää tässä vaiheessa kaikkia talon tapoja, kun ei sisätilojen mittoja pysty väliseinien yms. osalta kovinkaan hyvin hahmottamaan. Kirjoitin aiemmin, että meidän sähkösuunnittelun ja -urakoinnin tekee firma, jonka kanssa on toimiva keskusteluyhteys ja jonka ammattitaitoon luotamme. Tuo kyseinen yritys on Sähköasennus Jamppeeri Oy. Olemme pariin otteeseen istuneet yhdessä suunnitelmien äärellä ja ovathan ne muodostuneet. Talon ulkopuolelle ja sisäpuolelle on nyt vedetty paljon johtoa ja putkea vientejä varten.


Sinällään pistokkeet ja vastaavat voi helposti suunnitella makuuhuoneisiin ja varastoihin sekä vessoihin, niitä pitää olla riittävästi! Tässä vaiheessa ne ovat kuitenkin edullisempia tehdä, ja osittain niiden jälkikäteinen lisääminen olisi osittain mahdotontakin, jos tulisi sivuttaisvetoja jälkikäteen. Pistorasioita vedetään myös mm. keittiön saarekkeeseen ja yläkerrassa lattiaan lasikaiteen viereen, koska jo nyt tiedetään, että siihen tulee jalkalamppu ja että siinä kohdassa varmasti tarvitaan myös läppärin laturia.


Hieman yllätyksenä tuli, että nykyään ilmeisesti edellytetään datakaapelien vetämistä jokaiseen huoneeseen. Meidän perheessä se on toisaalta ihan tarkoituksenmukaista ja varsinkin kun Anvia on monopolissaan päätynyt siihen, että meidän alueelle ei vedetä lainkaan perinteistä kaapeliverkkoa, vaan ainoastaan kuituyhteys, joten myös televisiosignaali tulee kulkemaan datakaapeleita pitkin. Toistaiseksi en  luota langattomien verkkojen tiedonsiirtokykyyn, sitä paitsi parhaimillaan(pahimillaan) meillä tullee olemaan neljä tai viisi eri kanavaa katselussa. Lasten makkareihin tulee kahdelle seinälle täysi paketti pistokkeita sähkölle ja datalle, lisäksi makuuhuoneeseen, toimistoon sekä suunniteltuihin televisioiden sijoituspaikkoihin vedetään myös datakaapeli. Näin ei tarvitse miettiä sisustusta pistokkeiden asettamien reunaehtojen mukaisesti, vaan pistokkeita ja rasioita löytyisi aina tarvittaessa läheltä.

Valaistus tulee pitkälti olemaan kattoon upotettavien ledien varassa. Muutamiin huoneisiin tulee himmennettävät Hellan ledit, jotka himmennettäessä muistuttavat hieman Bemarien keulalla nähtäviä Angel eyes -valoja. Ulkokehän värisävyjä on tarjolla perinteisen valkoisen lisäksi myös sininen ja punainen(!?!). Ehkä hieman tylsän konservatiisivisesti päädyimme valkoiseen ja jätimme punaiset lyhdyt muille... Muilta osin tarkemmat tuotteet ovat vielä hakusessa, mutta sijoituspaikat ovat aika hyvin löytäneet paikkansa suunnitemissa. Kattovalaisimia tulee tietysti myös, mutta yleisvalo tulee ledeistä. Valaistuksen osalta haasteellisuutta lisäsi myös se, että korkeiden tilojen osalta valaistuksen tulee riittävä. Katon lisäksi ledejä tulee upotettuina yläkerran lattiaan kaiteen kohdalle ja rappuun. Tehostevalaistuksen kylppäriin, yläkerran kylppäriin sekä joillekin seinille toteutetaan myös erilaisilla ledeillä. Saunan osalta valaistuksen lopullinen suunnitelma on vielä haussa, mutta sen osalta on onneksi vielä vähän aikaa. 



Valaistuksen suunnittelussa pitää ottaa huomioon myös huoltotoimenpiteiden mahdollisuus, joten esimerkiksi keittiön kattoon ei tule lamppuja.

Kattojen osalta meille ei alakerrassa tule juurikaan alaslaskuja ja ruoteiden paksuus on 35mm. Lamput tarvitsevat 40mm, joten tiukoille menee, mutta syvyyden pitäisi kattopaneelien myötä riittää. Jamppeeri suunnitelmien pohjalta on hyvä tehdä muutoksia matkan varrella, heiltä tulee myös hyviä ideoita tuotteiden suhteen, esim. nuo Hellan valot, joita en olisi osannut itse etsiäkkään.