Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skaala ikkunat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skaala ikkunat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. marraskuuta 2013

Non Frost free -ikkunat

Jo aikaisemmin ollaan kerrottu kertomusta ikkunoista -hohhoijaa... tämä tuntuu olevan kertomus vailla loppua, joten eikun seuraava jatko-osa alkakoon tästä;

Ostettiin siis ykkösluokan ikkunat, priimaa tavaraa, frost free. Skaala-laatua. Emme ole tähän mennessä onnistuneet löytämään yhtään ikkunaa koko talosta, joka ei huurtuisi ja eiköhän tuo huurre muutu kuurankukiksi aika pian.

Korjausta ja säätöä on tehty heloista, ruuveista jne. lähtien. Viimeksi, ennen näitä kuvia, käytiin korjaamassa tiivisteitä, jotka olivat väärin asennettuja jokaisessa ikkunassa. Mutta, tässä tulos: vielä ja jälleen.

Nyt odotellaan ja tuumitaan, että olisko sillä, että ei makseta näitä ikkunoita vaikutusta asian etenemiseen vai lähdetäänkö tekemään kateostoa... :D katsotaan.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tuhat sanaa on käytetty useaan kertaan kirjallisessa ja suullisessa kanssakäymisessä sekä Hartmannin että Skaalan kanssa, joten annetaanpa parin kuvan puhua.




















Jostain kumman syystä ikkunoiden välistä löytyi myös todella paljon kärpäsiä

Lisäksi alla näkyy mielenkiintoinen ongelma. Kuva on otettu etelän puolella olevasta isosta ikkunasta. Näyttäisi siltä, että silikoni on tullut kuumuuden seurauksena ulos. Sinällään tuota pursuamista voisi pitää myös valmistuksen aikana tulleena, mutta koska kävimme ikkunat talvella erittäin tarkasti läpi, jonka seurauksena yli puolet ikkunoista vaihdettiin tai korjattiin. Lisäksi tämän kaltaisia pursuamisia löytyy ainoastaan etelän puolella olevista ikkunoista, joihin aurinko paistaa voimakkaasti ja jotka lämpiävät voimakkaasti. No, näistä on reklamaatio auki ja katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kirjeenvaihtoa ja Sisustusta -Vol 4; Laattaa ja kiintokalustetta


Kirjeenvaihtoa

Skaalan ikkunareklamaatio etenee, Skaalan toimesta on käyty korjaamassa ja vaihtamassa ikkunoita, vähän erikoinen piirre oli se, että yksi reklamaation kohteena ollut ongelma, eli ikkunan avaamisen estänyt iso ruuvi korjattiin siten, että ikkunoihin vaihdettiin siihen kohtaan yksi pienempi ruuvi, jolloin samassa helassa oli eri kokoisia ruuveja. Tämä edellytti jälleen reklamoimista, koska erikokoiset ruuvit eivät todellakaan olleet esteettisesti mitenkään hyvännäköisiä. Tässä vaiheessa otin Hartmannin jälleen mukaan ja ilmoitin, että edellytän, että ikkunat myös esteettisesti vastaavat vaatimuksia. Tämä auttoi ja ruuvit on nyt käyty viime viikolla vaihtamassa samankokoisiksi, jouduin erikseen vaatimaan myös sitä, että vaihdetut pokat viedään pois keskeltä tonttia ja kulkuväylää, johon ne oli kasattu, ilman että oli mitään tietoa siitä, koska ne haettaisiin pois. Naapurustossa nimittäin näkyy, että Skaala on saattanut varastoida pokat pitkäksikin aikaa asiakkaan tontille.

Ikkunoiden osalta voi tarkemman tarkastuksen tehdä vasta, kun ne pääsee kunnolla pesemään ja avaamaan, joissakin näkyy olevan aika pahoja liimajälkiä, mutta tässä vaiheessa, kun koko raksa on järjettömän pölyinen en ikkunoita ala availla. Edelleen osa heloista on myös kokonaan asentamatta. Jännä, että niitä ei saada laitettua, jos ruuvejakin on käyty vaihtamassa kahteenkin kertaan. Reklamaatio siis ainakin tältä osin vielä hoitamatta.

Olen käynyt kirjeenvaihtoa Hartmannin kanssa myös siitä, kahden huoneen välissä olevasta sisäikkunasta, josta kirjoittelin blogissa Väärää kokoa helmikuussa. Kalustesuunnittelun yhteydessä kävi nimittäin ilmi, että huoneiden väliin piirretty liukuovea ei olisi ollut mahdollista toteuttaa niillä ns. pitkulaisilla ampumaluukuilla, jotka lupakuvissa oli. Eli, mikäli olisimme tuolloin menneet Hartmannin piirrustusten mukaan, olisimme tässä vaiheessa joutuneet joko luopumaan liukuovesta kokonaan (tuohon ei tavallista ovea voi laittaa) tai sitten seinä olisi revitty auki ja vaihdettu ikkunat tässä vaiheessa -veikkaanpa että tämä vaihtoehto olisi ollut todennäköisempi :D

Kuluneella viikolla kirjeenvaihtoa on käyty myös liittyen väärään kohtaan tehdystä seinän vahvistamisesta alakerran jäähdytyskonetta varten, sekä siitä että yläkerrassa jäähdytyskoneseinä vaikuttaa olevan jonkin verran kiero, eikä asentaja saanut konetta asennettua ihan suoraan, vaan se vähän "illottaa". Näitten osalta ei kuitenkaan mitään erityistä ongelmaa liene korjauskustannusten maksajasta. 

Mutta, mukavampia juttuja seuraavaksi; 


Laattaa


Yläkerran pikku kylppäriin (WC/suihku) tulee seiniin valkoista Hartmannin peruspakettiin kuuluvaa laattaa 25*40, tehosteena on itse erikseen ostettu Aitokiven Dark Stone verhoilukivi. Lattialaattana on peruspakettiin kuuluva tummanharmaa, ehkä antrasiitti saattoi olla väri, 10*10 laatta. Tämä perusvarma yhdistelmä toimii aina. 

Kiintokalusteet tulevat olemaan kiiltävän punaiset. 

Seinissä peruspaketin valkoista laattaa 
ja lattiassa peruspaketin
tummanharmaa laatta.

Näkymä yläkeran pikku kylppäristä

Alakerran toisen WC:n seinälaataksi tulee osittain myös tuota samaa valkoista peruspakettikamaa kiintokalusteiden taustalle, mutta yksi seinä on tehty kokonaan pronssi, musta, kirjavalla kiiltävällä laatalla, saumaus tehdään mustalla tämän seinän osalta. Lisäksi jätämme yhden seinän laatoittamatta. Siihen tulee pohjalle lujamaali ja pintaan -jotain :) tältä osin suunnitelmat vaihtelevat vielä tummasta vanhasta puupaneelista kirjavaan tapettiin ja valokuviin.  Laatoittamattoman seinän ilmettä on helppo vaihtaa jatkossa. Talo on sisältä ja ulkoa aika lailla valkoinen, mutta vähän pitää leikkiäkin ja väriä ja irtiottojakin löytyy. 

Lattialaataksi tulee samaa lankkumaista laattaa, mitä on kylpyhuoneen ja saunan puolella. Tämä laatta on siis jo kertaalleen projektin edetessä vaihdettu, koska aluperin valitsemamme 10*10 laatta ei ollutkaan verkossa ja sen asentamisarkartelu olisi tullut todella kalliiksi. Hartmannin peruspaketista tai edes Plus-paketista ei löytynyt tarpeeksi tasaista ja oikeasti mustaa laattaa, minkä johdosta alunperin päädyimme hankkimaan sen muualta. Laatat on edelleen varastoituna V. Laitilla, joten kuva tulee myöhemmin.

WC ei ole suoraan pesutiloissa vaan on oma erillinen tilansa, johon on kyllä suora kulku pesutiloista.   Yksi pesutilojen suunnittelun lähtökohtia oli alusta alkaen se, että pesutiloihin ei tule vessanpönttöä. 


Alakerran ns. WC 2. Seinissä peruspaketti valkoista
ja pronssilaattaa. Yksi seinä tässä vaiheessa vielä
suunnitteilla. 

Kiintokalusteisiin tulee kiiltävää tummaa puusyykuviota. Mielenkiinnolla odotan, miten se lopulta toimii samassa tilassa tuon pronssilaatan kanssa, jossa on myös samoja sävyjä ja vinoraita.


WC 2 Kiintokalusteiden ovimalli.

Alakerran toisen WC:n ns. WC 1, osalta seiniin tulee peruspaketin valkoista laattaa 20*50, mutta siinäkin yksi seinä jätetään laatoittamatta ja siihen tulee pohjalle lujamaali, pintaan tulee aika voimakas vanhahtava ja harmahtava laminaatti. Leikitään vähän materiaaleilla tääläkin. Hartmannin peruspakettiin ei kuulu valkoista 10*10 lattialaattaa. Sen löysimme itse asiassa Starkin alennuskasasta, johon oli jäänyt juuri se muutama neliö mikä erinomaisesti riittää meille. 

WC 1:n seinälaattana peruspaketin laattaa.
Kiintokalusteita vastapäätä oleva seinä
 toteutetaan laminaatilla. Lattialaaattana on itse erikseen
ostettu valkoinen 10*10 laatta.

Kiintokalusteet ovat kiiltävän valkoiset.

Peruspakettilaattojen toimituksen osalta täytyy sanoa, ettei ainakaan tarvise pelätä niiden loppuvan kesken. Meillä on tällä hetkellä lähes puolilavaa ylimääräisiä laattoja ja lisää varmaan jää, kun arkieteisen ja kodinhoitohuoneen lattiat saadaan laatoitettua, niiden lattiat tulee myös peruspaketista. 

Eteiseen, olohuoseen ja keittiöön tulee puhtaan valkoinen 60*60 laatta. Alunperin otimme tämän laatan osalta Hartmanilta Plus-sisällön, mutta siinäkään ei ollut puhtaan valkoista laattaa, eikä läheskään tämän kokoista. Tämänkaltaista laattaa on ylipäänsä suhteellisen vähän tarjolla ja valkoisena laaattana kaupataan kellertäviä, harmaita ja marmoroituja laattoja. Väriä on nyt testattu myös sillä valolla, joka meille tulee valaistukseen ja edelleen väri on valkoinen, eikä onneksi taitu myöskään kylmään siniseen, mikä riski kuulemma on myös olemassa.

Alakerran valkoiset laatat odottamassa.
Alakerran osalta odotetaan kuitenkin jännityksellä ensi viikon lattioiden kosteusmittausta, josko päästäisiin aloittamaan lattioiden laatoittaminen. Kiintokalusteiden toimitus ja niiden asennus on vappuviikolla, joten lattioiden tulisi olla valmiinat silloin. Samoin lattioiden tulee olla valmiina ennen kuin rappusia voidaan asentaa. Alakerran lattioista makuuhuoneeseen, toimistoon ja kirjastoon tulee laminaatti, muuten kaikki on laattaa, joten ihan pikku-urakasta laatoituksessa ei ole kyse.

Arkieteisen ja kodinhoitohuoneen lattialaatta
 tulee peruspaketista. 
Arkieteiseen ja kodinhoitohuoneeseen tulee lattialaataksi peruspaketin 33*33 laatta, joka väriltään on selkeä vaalea harmaa. Aluksi ajattelimme tummempaa harmaata, mutta toisaalta väriero keittiön puhtaan valkoiseen olisi ollut suuri ja myös se tosiasia, että arkieteisessä läträtään vedellä ja siellä on varmasti aidosti kuraista tavaraa lattialla, niin vaalempi on värinä armollisempi sen suhteen.

Välitilat ja kurapiste laatoitetaan näissä huoneissa suoraiteen muotoisella metallilaatalla. Ei sillä isolla mitä on tarjolla, vaan hopeaan taittuvalla ja pienemmällä. 

Kiintokalusteet ovat arkieteisessä kokonaan kiiltävän valkoiset ja kodinhoitohuoneessa on kiitävää valkoista ja kiiltävää harmaata. 


Keittiön ja muut kiintokalusteet toimittaa Mikant.

Mikant on Hartmanin alihankkija kiintokalusteiden osalta. Teimme vähän vertailua ja totesimme, että kokonaisuudessa kannatti ottaa kiintokalusteet mukaan toimitukseen. Toki peruspakettiin kuuluvaan kalustetoimitukseen on tehty lisäyksiä suunnitelmissa, eikä olla pysytty peruspakettiin kuuluvissa ovimalleissa, mutta silti hintavaikutus on ollut kohtuullinen. Täytyy sanoa Mikantin eduksi, että hintavaikutukset ovat myös koko ajan olleet heti selvillä, eikä ole tarvinnut odottaa mitään ihmeellistä loppulaskelmaa, mitä sisustuspaketin osalta on ollut. 


Keittiökokonaisuudesta sainkin jo kyselyä, sen osalta teen erillisen postauksen viimeistään asennuksen jälkeen. 

Lopullinen valinta seinämaalin osalta valkoisen sävystä tulisi tehdä pian. Tikkurilan Lumi on upea ja sitä ollan koemaalattu seiniin. Siitä on jonkin verran näkynyt palautetta, että on todella likaherkkä. Toinen mitä mietin, on Tikkurilan paperi. Kokemuksia näistä valkoisista, ottaisin mielellään! Tavoitteena on saada oikeasti valkoinen seinämaali, joka ei taitu mihinkään. Valaistuksena tulee olemaan ledeillä toteutettu päivänvalo, joka toistaa värit sellaisina kuin ne ovat. 

Valintoja tehdään nyt pikavauhdilla myös muiden pintojen osalta. Poikien makuuhuoneisiin ylös tulossa seiniin ainakin harmaan sävyjä, tehostetapetteja, ehkä myös punaista. Pienin on valinnut jo itselleen Autot -aiheisen tapetin, jota tulee johonkin kohtaan. 

Laminaatti pitäisi myös valita. Hartmanin peruspaketista tai Plus -paketista ei löydy meillä  sopivaa ja se täytyy vielä tilata muualta. Toiveissa on valkoinen, lankkumainen laminaatti. Tämänkin osalta ongelma on vähän samankaltainen, kuin valkoisen laatan kanssa. Eli, valkoista ei tahdo löytyä. Laminaatit taittuvat helposti punervaan tai ovat voimakkaan ruskehtavia kuvioiltaan. Kun toivelistaan lisätään vielä se lankkumalli, niin vaihtoehdot alkaa vähetä. 

Tällä hetkellä olen erittäin ihastunut Laura Ashleyn Arktis Pine 1-säle laminaattiin, joka myös mallipalassa näytti valkoiselta. Kokemuksia tästä ottaisin myös mielellään! 




"Laura Ashley laminaatit edustavat brittiläistä romanttista
 kantrityyliä aidoimmillaan.
Vaaleasävyiset klassiset puukuosit,
 patinoituneet pintavaihtoehdot ja ajaton vintage-ilme
viehättävät katsojan silmää.
 Tuotteen korkealuokkaiset tekniset ominaisuudet takaavat lattian
kestävyyden, toimivuuden ja turvallisuuden."

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Edistymistä havaittavissa

Nyt on kaikki vapaa-aika ja energia suunnattu seinien pakkeloimiseen, hiomiseen ja pohjamaalaamiseen. Viikossa on tullu valmista ehkä reilun kolmanneksen verran, tosin alkupään opetteluja joudutaan kyllä vielä korjailemaan.

Vinkit, joita saimme saumojen tasoittamiseen, olivat arvokkaita. Työn laadun paranemisen lisäksi myös tehokkuus nousi huomattavasti. Työsarkaa on toki vielä melkoisesti jäljellä, mutta työn edistymisen näkeminen on myös erittäin palkitsevaa. Viime päivinä käyttöön on otettu myös koneellinen hionta. Vinkiksi kaikille, että tavaraa vaan reilusti sen nauhan alle!

Korkean tilan päälle on rakenneltu lisää tellinkejä.
Onneksi ei huimaa!!
Yläkerran lattia on jo täysin kuiva, alakerrassa mittailtiin viime viikolla vielä pahimmillaan 120% lukuja ja eikun uudestaan pintaa hiomaan. Alakerran lattian laatoitus saa siis vielä odottaa, mutta kylppärin seinät ovat päässeet jo hyvään vauhtiin. Vellu, Tmi Vellun Remonttitöistä, on askarellut kylppäriin tulevien mosaiikkien ja luonnonkiviseinän kanssa ahkeraan. Laatat näyttävät kyllä melko upeilta!

Liukuovi-ikkunaa ei ole vieläkään asennettu, kehikko on kyllä tontilla, mutta ikkunoita ei ole vielä näkynyt. Niiden pitäisi ilmestyä tontille ensi viikolla.

mm.työhuoneen kaikki isot lasit vaihdetaan Skaalan toimesta.

Skaala on käynyt tutkimassa reklamaatiotammme ja teki joitain korjauksia paikan päällä. Tosiasia kuitenkin on, että tässä vaiheessa todettiin, että 11 ikkunaa menee kokonaan vaihtoon. Hyvä, että tapahtuu.

torstai 27. joulukuuta 2012

Liukuovi-ikkunan seikkailuista

Olohuoneeseen on tulossa asuntomessutyyppinen -liukuovi-ikkuna. Valmistajan löytäminen sinänsä oli yllättävän haasteellista, verrattuna siihen että ainakin kaksilla viime asuntomessuilla on ollut kohtuullisen paljon erilaisia isompia liukuovi- ratkaisuja. Tai, voisi sanoa että valmistajia sinänsä kyllä markkinoilla on, mutta jos hakee kohtuuhintaista valmistajaa, jonka tuotteet täyttää lämpöarvovaatimukset, niin vaihtoehdot ovatkin jo aika rajalliset. Hartman totesi jo alussa, että heiltä ei ratkaisua löydy ja tämä on irrotettu toimituksesta.

Syksyn tarjouspyyntökierros päätyi meillä Glasieriin, jonka löysimme Tampereen asuntomessuilta. Muutamat isot valmistajat eivät antaneet tarjousta lainkaan tai tarjous oli hinnaltaan vähintään kaksinkertainen. Vähän tämäntyyppistä tilannetta toki osattiin odottaa viime talven jälkeen, jolloin yritimme saada mökille vähän samantyyppistä ratkaisua. No, siihen liittyvä tapahtumaketju taitaisi kokonaisuudessaan olla kyllä ihan oman poustauksensa arvoinen ja jätetään se nyt.

Liukuovi-ikkunan toimitus oli sovittu viikolle 49, jolloin se Kaukokiidon toimesta kävikin kääntymässä tontilla. Tuolloin jo kuskinkin toimesta todettiin, että ikkunan runko on kuljetuksessa niin pahasti vaurioitunut, että sitä on turha edes ottaa tontille ja se lähti siis samantien pois. Sen jälkeen on odoteltu mitä tapahtuu. Pari viestiä ja yhteydenottopyyntöä on toimittajalle jätetty ja tänään, tapaninpäivänä, saatiinkin puhelu että Kaukokiito on hukannut kyseisen liukuovi-ikkunan. Tällä on siis mittaa 230 cm x 400 cm, joten ihan pikkurakoon sitä ei voi hukata. Toimittaja kertoi jatkavansa ikkunan etsimistä, jotta voisivat tutkia sen ja päättää korjautetaanko se vai tuleeko uusi. Vahva veikkaus on, että tulee uusi. Pisteet toimittajalle siitä, että tiedotti vihdoin ja ilmeisesti tosissaan tekee töitä kadonneen liukuovi-ikkunamme löytämiseksi. Kyllähän tässä jonkin aikaa odotellaan, mutta lähtökohtaisesti ei ole meidän ongelma, jos rahdinkuljettajalta katoaa tavaraa.

Katsotaanpa minkälainen jatkokertomus tästä muodostuu, ennusmerkistö ainakin viittaa siihen.

Ikkunat ovat muutenkin olleet haasteellisia. Toimitukseen kuuluvista Skaalan ikkunoista olemme reklamoineet, niissä yhdessä ei siis ole vielä havaittu laatuvikaa, vaikka senkin asennuksesta puuttuu ainakin "tuuletusvarsi", lisäksi kaikissa ikkunoissa on ongelmallinen ratkaisu ikkunanavaajan reiän suhteen; ne on tehty niin, että ikkunoita ei saa auki, jollei pakota läppää ristipääruuvin yli, jolloin läppä vetää maalit mukanaan ja tuloksena on siis lopulta mustapäiset ristipääruuvit valkoisissa karmeissa. Lisäksi avaajalle tarkoitettuja reikiä ei ilmeisesti ole kaikissa ikkunoissa porattu/asennettu suoraan, mikä aiheuttaa ongelmia ylipäänsä ikkunoiden avaamisessa. Kaikkia ongelmiahan ei vielä ole voinut edes havaita. Ikkunoiden osaltahan olemme jo hyväksyneet kaksi vääränkokoista ikkunaa, joten ei nyt pikkujutuista nipoteta. Meillä kävi Skaalan lähettämä korjaaja, joka totesi, että pitää palata asiaan.

Taitaa tulla yksi luku jatkokertomukseen tästäkin.