Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste piharakentamiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piharakentamiminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. syyskuuta 2014

Piharakentamista -Vol 2 kiviportaat

Meillä talon ja tallin korkeusero on 60cm. Piha asfaltoitiin luonnollisesti tallin korolle, jolloin pohdittavaksi tuli nousu talon etuovelle. Muita pihatarvikkeita (tulossa blogi reunakivistä ja istutusaltaista) Laitilta hakiessa huomasimme siellä kasan  2-luokan antiikkimuurikiviä. Kun jouduttiin pari reissua tekemään reuna- ja istutusallaskivien takia, niin siinähän sitten kävi niin, että blogin toinen kirjoittaja oli ihan vakuuttunut, että ne kivet kuuluu meille ja niistä pitää meille jotain saada. Alunperin pihasuunnitelmassa on ollut pienet kiviaskelmat, mutta nyt kun rouva pääsi vauhtiin, ei pienistä askelmista ollut enää mitään tietoa...

Alkuvaiheessa oli vain sepelirinne


Inspiraation lähteillä

Näistä sitten portaita.. jep jep


Kivien haku vaati jo astetta vankemman kärryn


Korkoero on siis n. 60cm ja terassin korkeus siihen päälle. Etäisyys asfaltin reunasta terassin reunaan on n. 3 metriä. Pienen mittailun ja kokeilun perusteella totesimme, että porrastusta ei kannata aloitta heti asfaltin reunasta. Hetken pohdinnan jälkeen päädyimme tekemään pienen laatoituksen liuskekivistä, jolloin portaat saatiin asettumaan paremmin.

mallailua

"laatoittamista"

Liuskekivet piti kaivaa siten, että ne jäävät asfaltin tasolle.


Onneksi oli mahdollisuus saada oman peräkärryn lisäksi myös sukulaisilta kärryjä lainaan. Kiitos Jyrki ja Jussi!

Ensimmäiset askelmat alkavat hahmottua

Harjalla kivituhkaa saumoihin.

Portaiden ohella piti rakentaa myös reunamuureja, niistä oma blogi tuloillaan

Alkaa hahmuttumaan.

Vettä ja kivituhkaa, niistä on kiviportaiden perustukset tehty






harjalla harjattiin kivituhkaa kivien väliin ja tiivistettiin vedellä.

ei se nopeaa hommaa ollut, kuitenkin käytännössä viikonlopussa
saatiin aika lailla valmiiksi. Työtunteja kertyi kyllä paljon.

Kivituhkaa ja kiviä

Viimeistä porrasrviä vaille valmis

siinä ne sitten olis!

askelmat valmiit

Hyvännäköiset, vaikka itse kehunkin :)

Kiviportaiden teko onnistui hyvin, niistä tuli tukevat ja kivissä olleet lohkeamat eivät juurikaan vaikuttaneet negatiivisesti portaiden ulkonäköön tai tukevuuteen. Kivituhkaa kului aika paljon, viikonloppuna tehdessä se loppui itseasiassa kesken. Laitoimme kyselyn FB:hen, josko jollain löytyisi pihan nurkalta joku kasa. Nykyinen ja entinen naapuri riensivät apuun ja saimme jatkaa portaiden tekoa ilman keskeytystä, kiitos Pasi ja Maarit.

Portaiden leveys on 255cm, pituus 250cm ja edessä olevat liuskekivet ovat n. 60cm.





sunnuntai 24. elokuuta 2014

Piharakentamista -Vol 1 Harkkomuuri


Talon korko 60 cm autotallia korkeammalla. Autotallin halusimme samalla tasolle tien kanssa, ettei jouduta tekemään mitään luiskaa, jota pitkin talliin ajettaisiin. Tästä on kokemuksia vanhasta kodista, emmekä halunneet enää pihaa, joka on talvella järjettömän liukas ja jopa vaarallinen. Yksi pojista liukastui kerran jäisellä asfalttiluiskalla ja sai lievän aivotärähdyksen. Halusimme selkeästi eroon myös talvisin joka aamuisesta luistelusta postilaatikolle. 

Korothan on aika lailla annettu, joten siihen ei voinut vaikuttaa. Meillä siis tehtiin täyttöä. Tästä seuraa tietysti se, että piharakentaminen on tehtävä, koska ei voida vain jättää nurmikolle. Tietä vasten olemme halunneet selkeän aidan, mutta pelkkä pensasaita tuntui huonolta ajatukselta, koska talo on pussikadun päässä pururadan vieressä ja ohi menee paljon ulkoilijoita koirien kansa. Itsekin koiraperheenä tiedossa on, että koirat mielellään merkkailevat pensaita kulkiessaan ja koska ei haluttu, että meidän aidasta muodostuu ns. pysähdyskohde, ei pelkkä pensasaita ollut mahdollinen. 

Puuaita olisi ollut yksi hyvä vaihtoehto, toisaalta kaipasin voimakkaampaa ja selkeämpää elementtiä. Mielessä pyöri moni eri vaihtoehtoa; tiiltä ja puuta, tiiltä ja kiviä, puuta ja kiviä.... Lopulta päädyin siihen, että teen "muurin" leca-harkoista, eli kevytsoraharkoista. 

Muurin tekemisen aloitin syksyllä 2013. Täytemaa oli jo yhden talven painunut, täytyy sanoa, että painuminen oli aika huomattavaa. Joten piharakentamisessa on varmasti hyvä odottaa tuo yksi talvi. Pohjat tehtiin kivituhkalla, sitä oli jäänyt porakoivon tekemisestä. Kivituhkan alle suodatinkangas. Tasoittamista yms. ei tarvittu juurikaan, koska maa oli yllättävän tasainen. 

Ja sitten, eikun muuraamaan -taas, jälleen vaihteeksi. Muuraaminen on meillä selkeästi minun juttu. Täytyy sanoa, että on uskomattoman hienoa saada konkreettista, kosketeltavaa ja valmista tulosta tekemisestä.


Syyskuu 2013. Lähtötilanne.
Pohjat tehty, suodatinkangas paikoillaan ja homma aloitettu.

Ensimmäinen kerro paikoillaan.

Siihen se nousee.

Lisää kerroksia.

Kokonaisuus alkaa hahmottumaan.

Tein kolme kerrosta, joka vaikutti visuaalisesti parhaimmalta.
En halunnut, että muuri antaisi linnoitus vaikutelmaa,
toisaalta sen on oltava riittävän korkea, että toimii selkeänä rajaavana elementtinä.

Suodatinkangas ulottuu aika laajalle. Tähän tulossa "hedelmätarha" :)
eli, hedelmäpuita ja marjapensaita, haketta ja liuskekiviä.

Päädyin kuitenkin laittamaan myös rajapensaat.
Kuva otettu ja pensaat istutettu syyskuussa 2013.

Leca-harkkojen ylimmän kerroksen aukot vedin saneerauslaastilla umpeen.
Muuria on myös raudoitettu kevyesti.

Muuraaminen oli nopeaa ja viime syksynä sain muurin muuten tehtyä muutamassa päivässä, mutta pintakäsittely jäi. Kevytsoraharkot ovat aika ankean näköisiä, joten tänä keväänä alkoi sitten pintakäsittely projekti. Mietin aika pitkään mitä muurille tekisi. Vaihtoehtoina oli maalaus, slammaus, maalaus ja sammal, slammaus ja maalaus, slammaus ja sammal jne. jne.

Vähän sattuman kautta päädyin slammaamaan. Prismassa oli jostain syystä poistolavalla tummanharmaata Yki rouhepinnotetta purkki ja siitähän se sitten lähti....

Keväällä ulkomaalausten välissä sitten slammasin. Tylsää, hidasta ja raskasta. Ilman kokemusta oli pakko lähteä vähän kokeilemaan miten homma tehdään. Välineinä oli hierrin ja lastoja. Ilmojan osalta haasteena sateet, jossain vaiheessa sade yllättikin kesken ja kaikki sinä päivänä tehty meni pilalle ja eikun uudestaan. Myöskään se yksi halpa kokeilu purkki ei riittänyt juuri mihinkään ja sen jälkeen sitten lisää tavaraa Prismasta. Yksi purkki maksoi reilut 80 euroa ja loppujen lopuksi niitä kului kolme. Väri oli sen verran hyvä, että samalla värillä maalasin autotallin kivijalan ja talon kivijalan. Talon kivijalka oli jo maalattu, mutta se sävy oli aivan liian vaaleansininen.


Väri näyttää tässä kuvassa liian siniseltä, luonnossa ei ole näin sininen.
Taustalla näkyy jo haketta, jota laitettiin ns. "hedelmätarhan" puolelle.

Slammaus etenee. Jätin rajoja näkyviin, koska en halunnut tasaista muuria.
Ero puhtaaseen harkkopintaan on selvä.

Paakkelointivaiheesta tuttu väline.... käytössä taas.

Roska-astialle rajattiin oma alueensa. Voi olla, että sille tulee joskus
vielä myös katos.


Kuvia tältä päivältä, elokuu 2014 


Kadulta päin.
Oja tehtiin liuskekivillä ja niiden väliin on istutettu kivikkokasveja.

Pensaa ovat kasvaneet todella paljon vuodessa.
Muurin takana näkyy hedelmäpuita ja marjapensaita.
Alue on peitetty hakkeella ja liuskekivillä on tehty rajauksia ja kävelypolkuja.

Puutarhanpuoli, "hedelmätarha" kuten me sitä nimitetään.
Sen kokonaisala on vähän vajaa 40 neliötä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pihasuunnittelua

Kerrankin tuli oltua ajoissa liikkeellä ja olin tänä viikonloppuna "Suunnittele oma pihasi" -kurssilla Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla.

Eilen päivä tuntui kyllä aika pitkältä, kun ei päästy omien pihojen kimppuun, vaan käytiin yleisiä asioita läpi. Tänään sitten jo piirrettiin millimetripaperille oma pihasuunnitelma -huippua!

Tässä valkoiseen taloon sopivia värejä. No -meille tulee
kuitenkin aika lailla valkoista.


























Talon väri on valkoinen. Sen kanssa ehdottomasti kielletty väri on punainen. Sinänsä mielenkiintoista, että kaavassa alunperin oli vaatimus punaisesta katosta. Punaisen käyttökielto ei kuitenkaan haittaa, kun valkoisessa ja tummanharmaassa on tarkoitus pysytellä. 

Opettaja oli ensin sitä mieltä, että valkokukkainen pensasaita on lähtökohtaisesti tylsä valkoisen talon pihalla, mutta kun sitten kuitenkin piirsin sen aidanteena, johon tulisi neljää eri pensaslajiketta ja väliin lehtipuita, sekä tietä vasten tulevalle rajala keltaoksakanukoita ja korallikanukoita, piti lopputulosta hyvänä ja toimivana. 

Meillä siis tuo valkoinen pitkä pensasaita tulisi ainoalle rajalle, joka rajoittuu naapureihin, mutta näkymä tiellä on sitten kanukoita,  sekä yhdistelmä kataja- ja kiviaitaa.

Koska meillä sisäänkäynti on talon päädystä ja "pääpiha" talon sivussa, meillä ei ole perinteistä suomalaista etupihaa, vaan tontti tulee jakautumaan toiminnoittain ja ns. oleskelupiha on talon sivussa olohuoneen jatkeena. 




Tähän tyyliin?
Talo on reilu 60 cm korkeammalla kuin tontin etuosassa oleva autotalli ja kun siihen sitten lisätään sokkeli, niin onhan talo  tässä vaiheessa vielä selkeästi "ilmassa", eli eteläpuolelle pitää ajaa vielä reippaasti maata.  

Tontti myös nousee etukulmasta tasaisesti viistosti takakulmaa kohden, mistä se sitten nousee rinteenä kalliolle tontin ulkopuolella, ollaan kallion suojassa. Perustusten yhteydessä ajattiin jo maata todella paljon, mutta  se ei riitä. 

Pääsen siis suunnittelemaan sitä, miten alapihalta noustaan yläpihalle :) 

Tänään lähti inspiraatio liikkeelle siitä, että lievän laskevan rinteen lisäksi, tarvitaan selkeitä rappusia kulkuväyliksi ja niihin liityen istutuksia, istutusaltaita ja valoja. 





Tässä kuvassa oli kuitenkin jotain, mitä olin etsinyt ja vaikka korkeusero ei meidän tontilla ole ollenkaan näin suuri, luulen että tästä muodosta lähdetään liikkeelle.

Muuten suora ja selkeä rajainen talo ja terassialueet kaipaavat ehkä vähän pyöreää linjaa jonnekin :)

Sain pihaan myös hedelmäpuualueen, keittiön puolelle istutusaltaan kukille ja yrteillä, marjapensaat löysivät harkinnan arvoisen sijoituspaikan, lisäksi lasten omat jutut on myös nyt asemoitu, joten hyvällä luonnoksella ollaan matkassa.

Idän puolelle metsänreunaan voisi laittaa
 myös jotain tällaista ...










Mutta, jotta totuus ei unohtuisi! 


Tässä tämänpäivän näkymä tuosta ihanan vehreästä nurmialueesta, taustalle voi kuvitella terassia, uima-altaan, laatoitusta, pensasaidannetta......
Tuleva paljun paikka siintää kuvassa takavasemmalla.
Ei saa antaa lautakasojen häiritä.... :)



Tässä kuva Glasierin alunperin viikolle 49 sovitusta liukuovi-ikkunasta, joka siirtyi viikolle 1 ja silloinhan toimitus ja asennus siirtyi viikolle 8. 


Viikko 8 päättyy muuten tänään sunnuntaina, ei taida tulla toimitusta tai asennusta vieläkään. 


Myyjä ei ole itse oma-aloitteisesti ottanut yhtään ainoata kertaa yhteyttä kertoakseen toimitusajankohdan siirtymisistä.