Sivut

torstai 15. marraskuuta 2012

Parveke ja sen maisemat

Parvekkeen runko on muodostunut asteittain talon edistymisen myötä. Aikaisemmin on tiellä kääntyilemässä käyneetkin ovat voineet nähdä, että taloon tulee paljon parveketta, mutta nyt parvekkeen pohja on saatu siihen vaiheeseen, että pohjalevyjen päälle aloitettiin bitumihuovan asentaminen. Parvekkeelle tulee kaksi kerrosta huopaa vesieristeeksi, lisäksi reunoille tuleva tippapellit. Tässä vaiheessa emme ajatelleet tarpeelliseksi laittaa rännejä kiertämään terassin reunaa vaan vesi voi tippua pellien kautta maahan.




Olen mökille asentanut jonkin verran palahuopaa ja sen perusteella minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, kuinka kauan huovan asentamisessa menisi. No olin väärässä, homma vie ainakin kaksi päivää, osittain toki hidastukset johtuvat terassin kaiteiden tukipalkeista, joiden kiertäminen sopivin paloin vie hieman ylimääräistä aikaa. Eristyksen toimittajana on MH-KATE ja heidän tekijänsä näytti tietävän mitä tekee.

Laitoin aikaisemmin muutaman kuvan toisen kerroksen maisemista, mutta nyt parvekkeen tultua siihen vaiheeseen, että sillä pystyy kävelemään, pääsin varsinaisesti perehtymään näkymiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti