Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Viroon sisustumateriaaleja hankkimaan

Monesti olen kuullut sanottavan, että rakennus- ja sisustusmateriaalit ovat Virossa huomattavasti Suomen hintoja huokeampia ja osa on väittänyt valikoiman olevan  monipuolisempi ja uskaliaampi.

Jouduin lähtemään työreissulle Tallinnaan, päivän reissu jonka menomatka kului firman tulevaa strategiaa hahmotellessa. Maissa meille oli varattu aikaa n. 4 tuntia vapaaseen pyörimiseen ennen suuntamista takaisin pohjoiseen. Lähtöä edeltävänä viikonloppuna aloitimme paneutumisen sisustukseen ja samalla heräsi ajatus siitä, että tavanomaisen viinanhaku -reissun sijaan kävisin kiertelemässä rautakaupoissa.

Onnistuin varaamaan autolle paikan toiveikkaana siitä, että pääsisin kuljettamaan suuren määrän laattoja ja tapetteja takaisin kotiin. Olin tehnyt hieman taustatyötä ja lukenut eri blogeja joiden perusteella päädyin siihen, että suunnistaisin suoraan K-Rautaan. Satamasta ulos ajettaess huomasin pienen ongelman, nimittäin en saanut iPhonea avaamaan verkkoyhteyttä Tallinnan puolella! Yleensä valitetaan siitä, että data roaming tuo ylimääräisiä ja yllättäviä kustannuksia, mutta iPhone yrityksistä huolimatta päästänyt minua avaamaan datayhteyttä saadakseni navigaattorin toimimaan. Se siitä iOmpun ylivertaisuudesta. Joten matkasta tuli hieman pidempi kuin olin suunnittellut.

Pääsin lopulta perille ja lähdin toiveikkaana kiertelemään valikoimaa. Aika nopeasti paljastui, että valikoima ei juuri tarjonnut vaihtoehtoja Suomen vastaaviin, vaan oli jopa suppeampi. Hieman pettynyt fiilis jäi tästä. Hintataso on kyllä huomattavasti halvempi kuin Suomesssa, joten jos etsityt tavarat olisivat löytyneet, niin varmasti olisi matka tuonut säästöjä kulujen jälkeenkin.

Toisaalta luulen, että K-Raudan sijasta muissa liikkeissä vierailemalla olisi löytynyt myös monipuolisempia valikoimia ja todennäköisesti myös sellaisia laattoja, mosaiikkeja ja tapetteja, jotka ovat meidän sisustussuunnitelmassa.

Tästä oppineena voimme todeta, että Virosta on todellakin mahdollisuus tehdä koviakin säästöjä materiaalihankintojen osalta, mutta etsimiseen kannattaa varata aikaa enemmän kuin neljä tuntia.. Satamaan suunnistaessa kiersin kuitenkin Selverin kautta hakemassa toiset pakolliset tuliaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti