Sivut

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Seinien tasoittamine - uusiksi meni

Perjantaina aloitettiin seinien tasoittaminen, saimme pari huonetta valmiiksi ensimmäisen kierroksen osalta. Iso kiitos appiukolle, joka tuli innokkaasti auttamaan meitä noviiseja.

Ja noviiseja kun ollaan, niin tietenkään se ei kerralla voi mennä oikein! Kuten kuvasta näkyy, niin saumanauhoja on revitty pois. Saumanauhojen alle on jäänyt ilmataskuja ja ne ovat laastin alla  alkaneet kupruilla. Joten huonot pois ja uutta tilalle. Onko tähän jotain hyväksi havaittua keinoa, jolla nauha jäisi siististi laastin alle?



9 kommenttia:

  1. Tehtiin itse tähän nykyiseen asuntoon -ei tehdä toiste. Aivan perkeleellistä puuhaa ja siistiä ei saatu millään. Seuraavat tekee ammattilainen.

    VastaaPoista
  2. Omalla kohdallani parhaaksi keinoksi olen todennut sen, että nauhan alle on vaan laitettava PALJON tasoitetta, ylimääräisen sitten painan pois sieltä lastalla painamalla (eli ensin paksulti tasoitetta, nauha siihen päälle ja lastalla koko homma tiukkaan tasaiseksi, tasoitetta pursuaa alta pois mutta eihän se siitä pahaksi mene...)
    Koko nauhaahan ei tartte repiä pois parin purun takia, vaan vain ne kuplakohdat pois, hionta ja kittaus (ja hionta ja kittaus ja hionta ja kittaus...)

    Vielä kun joku kertoisi, miten sisänurkat saa siistiksi. Miehen mielestä olen liian tarkka, mutta...

    VastaaPoista
  3. Ilmeisesti meissä on liikaa laihialaista, sillä ilmeisesti meilläkin ongelmana on juuri tuo liian vähäinen tasoitteen käyttö. Katsotaan kuinka paikkaukset onnistuivat, huomenna on tarkoitus aloittaa ensimmäisen seinän maalaaminen.

    Jännittävää katsoa, miltä seinä näyttää. Todennäköisesti saadaan vielä harjoitella ahkeraan..

    VastaaPoista
  4. Meitä kokenut timpuri neuvoi kastelemaan nauhan ensin kunnolla, jolloin se ottaa paremmin kiinni alle levitettyyn tasoitteeseen. Tätä neuvoa noudatin nauhoittaessani autotallimme saumoja ja toimi hyvin. Mittasin ensin sopivan pituisen pätkän nauhaa, rullasin sen ja upotin hetkeksi veteen. Sitten ravistelin ylimääräiset vedet pois ja laitoin tasoitteen päälle. Hyvin pysyi ja ilmakuplia ei tullut oikeastaan yhtään. Sitten vain päälletasoitus riittävän monella kerroksella. Mutta ei tuo mitään herkkua ole, tasoittaminen, vaikka ajan mittaan siihenkin tulee rutiinia mukaan.

    VastaaPoista
  5. Tasoittaminenhan on ihan kivaa. Se hiominen on syvältä...

    VastaaPoista
  6. Meillä alkaa kans näilläviikoilla yläkerran tasottaminen. Tänne alas homman teki ammattilaiset. aapa nahdä saadaanko kunnollista jälkeä ollenkaan.
    Kiitos vinkeistä tähän postaukseen kommentoinneille!

    VastaaPoista
  7. Vinkkinä voisin vielä sanoa että gyproclevyt kannattaa ostaa reunaohennettuna niin saumanauhalle jää pieni syvennys. Huomattavasti helpompaa mitä suoralla levyllä.

    VastaaPoista
  8. Ei ole mikään helpoin homma tuo. Kiitos ap:lle ja kommentoijille vinkeistä, helpottaa paljon omaa suunnittelua.

    VastaaPoista
  9. Hyviä vinkkejä myös kommentoijilta. Kipsilevyseinien tasoitus vaatii hieman harjoittelua.

    VastaaPoista