Sivut

torstai 24. lokakuuta 2013

Puu-ceet



Kirjoitustauko on ollut pitkä ja osittain ehkä kynnys aloittaa uuden tekstin kirjoittamista on noussut turhan korkealle.

Kuten aiemmin lupailimme, niin tarkoitus on kuitenkin jatkaa tästä projektista ja rakentamisesta yleensäkin. Vaikka muutto olikin jo juhannuksena, jäi meillä "jonkin verran" viimeistelyjä tehtäväksi. Yksi tekemistä odottanut asia on ollut vessojen seinät. Meillä oli jo alussa ajatuksena, että emme tulisi tekemään kuiviin vessoihin kaikkia seiniä laatoittamalla, vaan halusimme jotain ekstraa, erilaista.

Viime talvena kiersimme ahkerasti rautakauppoja, sekä verkko-, että kivijalka. Jossain vaiheessa osuimme Seinäjoen K-rautaan sopivalla hetkellä. Olimme miettineet aulan vessan tehosteseinäksi erilaisia ratkaisuja, sisustuspaneeleista tapetteihin. K-raudasta löysimme poistohyllystä 3 pakettia harmahtavaa laminaattia 5 eurolla! Aika nopeasti totesimme, että tuosta tulisi vessan tehosteseinä. Yhden sunnuntai-iltapäivän vietin viimeistelynaulaimen ja laminaattileikkurin kanssa ja lopputuloksena on omasta mielestäni erittäin hyvän näköinen seinä, hieman kuin vanhan ladonseinä. Toki listoitukset vielä uupuvat, mutta eiköhän siihenkin vielä ehditä talven aikana.













Seuraavana sunnuntaina olikin sitten toisen vessan vuoro. Kyseessä on meidän aikuisten vessa ja ideat ovat vaihdelleet isosta fototapetista, pieniin kuviin, canvas-tauluihin ja normaaleihin tapetteihin. Toinen bloggaaja kierteli tapettihyllyjä useammassakin kohteessa ja iski silmänsä koivikkoon. Täytyy sanoa, että tapetointi ei todellakaan kuulu mielipuuhiini, ehkä siitä syystä tapetit odottivat muutaman viikon kaapissa.

No, lopputulos on kuitenkin erittäin hyvän näköinen ja toi vessaan uudenlaisen fiiliksen, hieman luksusta.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti