Sivut

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Piharakentamista -Vol 1 Harkkomuuri


Talon korko 60 cm autotallia korkeammalla. Autotallin halusimme samalla tasolle tien kanssa, ettei jouduta tekemään mitään luiskaa, jota pitkin talliin ajettaisiin. Tästä on kokemuksia vanhasta kodista, emmekä halunneet enää pihaa, joka on talvella järjettömän liukas ja jopa vaarallinen. Yksi pojista liukastui kerran jäisellä asfalttiluiskalla ja sai lievän aivotärähdyksen. Halusimme selkeästi eroon myös talvisin joka aamuisesta luistelusta postilaatikolle. 

Korothan on aika lailla annettu, joten siihen ei voinut vaikuttaa. Meillä siis tehtiin täyttöä. Tästä seuraa tietysti se, että piharakentaminen on tehtävä, koska ei voida vain jättää nurmikolle. Tietä vasten olemme halunneet selkeän aidan, mutta pelkkä pensasaita tuntui huonolta ajatukselta, koska talo on pussikadun päässä pururadan vieressä ja ohi menee paljon ulkoilijoita koirien kansa. Itsekin koiraperheenä tiedossa on, että koirat mielellään merkkailevat pensaita kulkiessaan ja koska ei haluttu, että meidän aidasta muodostuu ns. pysähdyskohde, ei pelkkä pensasaita ollut mahdollinen. 

Puuaita olisi ollut yksi hyvä vaihtoehto, toisaalta kaipasin voimakkaampaa ja selkeämpää elementtiä. Mielessä pyöri moni eri vaihtoehtoa; tiiltä ja puuta, tiiltä ja kiviä, puuta ja kiviä.... Lopulta päädyin siihen, että teen "muurin" leca-harkoista, eli kevytsoraharkoista. 

Muurin tekemisen aloitin syksyllä 2013. Täytemaa oli jo yhden talven painunut, täytyy sanoa, että painuminen oli aika huomattavaa. Joten piharakentamisessa on varmasti hyvä odottaa tuo yksi talvi. Pohjat tehtiin kivituhkalla, sitä oli jäänyt porakoivon tekemisestä. Kivituhkan alle suodatinkangas. Tasoittamista yms. ei tarvittu juurikaan, koska maa oli yllättävän tasainen. 

Ja sitten, eikun muuraamaan -taas, jälleen vaihteeksi. Muuraaminen on meillä selkeästi minun juttu. Täytyy sanoa, että on uskomattoman hienoa saada konkreettista, kosketeltavaa ja valmista tulosta tekemisestä.


Syyskuu 2013. Lähtötilanne.
Pohjat tehty, suodatinkangas paikoillaan ja homma aloitettu.

Ensimmäinen kerro paikoillaan.

Siihen se nousee.

Lisää kerroksia.

Kokonaisuus alkaa hahmottumaan.

Tein kolme kerrosta, joka vaikutti visuaalisesti parhaimmalta.
En halunnut, että muuri antaisi linnoitus vaikutelmaa,
toisaalta sen on oltava riittävän korkea, että toimii selkeänä rajaavana elementtinä.

Suodatinkangas ulottuu aika laajalle. Tähän tulossa "hedelmätarha" :)
eli, hedelmäpuita ja marjapensaita, haketta ja liuskekiviä.

Päädyin kuitenkin laittamaan myös rajapensaat.
Kuva otettu ja pensaat istutettu syyskuussa 2013.

Leca-harkkojen ylimmän kerroksen aukot vedin saneerauslaastilla umpeen.
Muuria on myös raudoitettu kevyesti.

Muuraaminen oli nopeaa ja viime syksynä sain muurin muuten tehtyä muutamassa päivässä, mutta pintakäsittely jäi. Kevytsoraharkot ovat aika ankean näköisiä, joten tänä keväänä alkoi sitten pintakäsittely projekti. Mietin aika pitkään mitä muurille tekisi. Vaihtoehtoina oli maalaus, slammaus, maalaus ja sammal, slammaus ja maalaus, slammaus ja sammal jne. jne.

Vähän sattuman kautta päädyin slammaamaan. Prismassa oli jostain syystä poistolavalla tummanharmaata Yki rouhepinnotetta purkki ja siitähän se sitten lähti....

Keväällä ulkomaalausten välissä sitten slammasin. Tylsää, hidasta ja raskasta. Ilman kokemusta oli pakko lähteä vähän kokeilemaan miten homma tehdään. Välineinä oli hierrin ja lastoja. Ilmojan osalta haasteena sateet, jossain vaiheessa sade yllättikin kesken ja kaikki sinä päivänä tehty meni pilalle ja eikun uudestaan. Myöskään se yksi halpa kokeilu purkki ei riittänyt juuri mihinkään ja sen jälkeen sitten lisää tavaraa Prismasta. Yksi purkki maksoi reilut 80 euroa ja loppujen lopuksi niitä kului kolme. Väri oli sen verran hyvä, että samalla värillä maalasin autotallin kivijalan ja talon kivijalan. Talon kivijalka oli jo maalattu, mutta se sävy oli aivan liian vaaleansininen.


Väri näyttää tässä kuvassa liian siniseltä, luonnossa ei ole näin sininen.
Taustalla näkyy jo haketta, jota laitettiin ns. "hedelmätarhan" puolelle.

Slammaus etenee. Jätin rajoja näkyviin, koska en halunnut tasaista muuria.
Ero puhtaaseen harkkopintaan on selvä.

Paakkelointivaiheesta tuttu väline.... käytössä taas.

Roska-astialle rajattiin oma alueensa. Voi olla, että sille tulee joskus
vielä myös katos.


Kuvia tältä päivältä, elokuu 2014 


Kadulta päin.
Oja tehtiin liuskekivillä ja niiden väliin on istutettu kivikkokasveja.

Pensaa ovat kasvaneet todella paljon vuodessa.
Muurin takana näkyy hedelmäpuita ja marjapensaita.
Alue on peitetty hakkeella ja liuskekivillä on tehty rajauksia ja kävelypolkuja.

Puutarhanpuoli, "hedelmätarha" kuten me sitä nimitetään.
Sen kokonaisala on vähän vajaa 40 neliötä.

4 kommenttia:

  1. Google ilmoitti tehneensä pikaparannuksia kuviin, eli sai muurin näyttämään sinisen ja liilan sävyiseltä -huoh.... Luonnossa siis tummanharmaa

    VastaaPoista
  2. Wau, hienolta näyttää muuri ja istutukset! :) Meilläkin pohdinnassa rouhepinnoitusta ensi kesänä ja varmaan jostain harkoista(edulliset haussa..) tehdään muuria vielä lisää.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys!
    Miten muuri on teillä kestänyt, onko halkeillut tai muuten elänyt?
    Meillä olisi myös tarkoitus tehdä vastaava muuri nurmikon pengerrykseen. Muurari suositteli tekemään pohjat ihan kaivurilla ja eristelevyt ym. sinne. Kuitenkin piha on muuten aikalailla valmis, niin ei enää viitsisi alkaa availemaan, joten ainoa vaihtoehto olisi vain latoa harkot tasaiselle pohjalle. Kestävyys vain hieman askarruttaa.
    T:Tiina

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ole eristelevyjä, pohja muodostuu pellolta ajetusta mullasta, joka juntattiin kaivinkoneella pihantekovaiheessa, suodatinkankaasta ja ohuesta kerroksesta kivituhkaa. Elämistä ei ole tapahtunut käytännössä olenkaan, slammaus on hieman kärsinyt yläpinnalla. Ilmeisesti kosteus ja vaihteleva lämpötila ei sille sovi. Yritän tehdä pikaisen blogin kuvineen muurista.

    VastaaPoista