Sivut

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Välitön hengenvaara -Sähkötyöt by Jamppeeri

Näin tekee sähkötöitä Jamppeeri Oy.





Sähkötöiden laatu -ja turvallisuustarkastuksessa löytyi lasitetulta terassilla roikkuva johto, johon tulee kolmivaihevirta ja johdonpää on paljas. TUKES:n valtuuttaman tarkastajan mukaan tämä aiheuttaa välittömän hengenvaaran. Tarkastaja ei ollut tällaistä ennen nähnyt, on kuulemma aivan uskomatonta ja saadaan olla kiitollisia ja onnellisia siitä, että mitään ei ole sattunut, eli että kukaan ei ole kuollut. Johto roikkuu terassilla noin metrin korkeudella ja alla johtava lattia. Sijaitsee siis niin, että on roikkunut kulkureitillä ja siten että edessä on tuoleja ja terassin pöytä. Lapset ( 3v, 8v ja 13 v) ovat juosseet ohi, itse ollaan tuota roikkuvaa johtoa siirrelty. Meidät ja kaikki meillä käyneet on saatettu välittömään hengenvaaraan. Jamppeeri (Jari Nordberg) ja hänen lakimiehensä Tommi Niemi ovat useasti kirjallisesti väittäneet, että sähkötyöt on tehty huolella ja loppuun. Olemme vain liian vaativaisia. 


Tommi Niemi on kirjallisesti useasti ilmoittanut, että asia ratkaistaisiin muka kuluttajansuojalain perusteella ja meidän tulisi tehdä lista puutteista. Lisäksi kuulemma emme hänen ilmoituksensa mukaan voi vedota virheisiin, jos emme ole reklamoineet kuluttajansuojalain mukaisessa määräajassa. Täysin osaamattomankin tulisi kyetä kuitenkin laittamaan googleen pari sanaa ja päätyä sitä kautta TUKES:n sivuille http://www.tukes.fi. Vaikutelma on, että meitä on pyritty ohjaamaan harhaan ja lisäksi painostettu lakiin perustumattomilla väitteillä tarkoituksena saada meidät luopumaan "kohtuuttomista" vaatimuksistamme. Uskomatonta vaatia, että yksityishenkilöt osaisivat listata sähkötöiden turvallisuus- ja laatupuutteita. Millä meidän olisi pitänyt todentaa hengenvaarallinen kolmivaihevirta sähköjohto? Jamppeerin näkemyksen mukaan ilmeisesti jonkun olisi pitänyt koskea siihen, että meillä olisi olisi ollut peruste sille, että sähkötyöt ovat kesken, eivätkä täytä laatu- ja turvallisuusvaatimuksia. Nähtävästi kaikki on siis mahdollista. 



Näin mm. 14.5.2014 tulleessa vastauksessa tiedusteluumme, mikä on sähkötöiden valmiusaste: 


"Jamppeeri Oy:n näkemyksen mukaan kohteen sähkötyöt ovat valmiit pois lukien:

- Ulkovalojen asennus 
Ulkovalojen asennuksesta todetaan se, että asennus on jäänyt kesken teistä johtuvasta syystä. Olette toimittaneet vääränlaiset valaisimet, joita ei ole ollut mahdollista kytkeä. Selvyyden vuoksi todetaan, että kuluttajapalveluissa kuluttajalla on velvollisuus myötävaikuttaa sopimuksen täyttymiseen siten kuin palveluksen suorittaminen edellyttää.

Jamppeeri Oy on aiemmin ilmoittamallaan tavalla sitoutunut korjaamaan seuraavat myöntämänsä virheet:

- Viallisten virtalähteet olo- ja makuuhuoneissa, asiaa selvitetään maahantuojan kanssa;
- Kohteen 2. kerroksen makuuhuoneen "liian suurien valaisinaukkojen” korjaaminen katossa(Pyydämme edelleen ilmoittamaan, milloin korjaus voidaan tehdä);
- Makuuhuoneen pistorasian ohjaus (Pyydämme edelleen ilmoittamaan, milloin korjaus voidaan tehdä)."

Ja edelleen Tommi Niemi jatkoi 20.5.2014:
"Emme ole saaneet teiltä vielä selvitystä siitä, mitä muita virheitä päämieheni palvelussa on ollut kuin sähköpostissani 14.05.2014 kirjaamani virheet. Pyydänkin uudelleen tätä selvitystä."


Toivottavasti emme ole tavanomaista vaativaisempia ja kaikki muutkin edellyttävät, että sähkötyöt eivät aiheuta välitöntä hengenvaaraa. Todettakoon vielä, että mitään edes noista asiamiehen myöntämistä virheistä ei ole korjattu, mitkä on yllä listattu ja mitkä on siis asiamiehen puolesta myönnetty.


Alla olevat kuvat  toimitin 23.5.2014 reklamaation liitteenä Jamppeeri Oy:lle ja asiamies Tommi Niemelle, koska meidän käsityksemme mukaan työt eivät todellakaan ole valmiit, eikä meillä ole pätevyyttä alkaa niiden puutteita listaamaan. Yritimme vastata heidän vaatimuksiinsa, reklamaatio ei kuitenkaan aiheuttanut mitään toimenpiteitä -olisikohan tavallisten ihmisten pitänyt osata yksilöidä sähkötöiden laatuongelmat ja kyetä tunnistamaan välitön hengenvaara sähkötöiden laadussa? kuitenkin kyseinen yritys on ollut ihan valtuutettu sähköurakoisija. No, siis - Tommi Niemi vaan jatkoi vaatimuksia siitä, että meidän tulisi toimittaa listaus virheistä, minkä jälkeen toimitinkin kuvat sitten TUKES:lle, joka yritti tavoittaa Nordbergiä, tuloksetta. Minulle ilmoitettiin TUKES:n taholta puhelimessa, että  kuvista on nähtävissä että työt ovat kesken ja niistä voi aiheutua vaaraa. TUKES yritti tuloksetta tavoittaa myös Jamppeerin Jari Nordbergiä, mutta tämä ei puhelimeen vastannut. Tämän jälkeen päätimme sitten järjestää tarkastuksen, mutta emme todellakaan odottaneet kuulevamme, että olemme kaikki olleet vuoden ajan välittömässä hengenvaarassa. 

Jamppeerin käsitys valmiista sähkötöistä.


Jamppeerin mielestä lamppujen asennukset tehdään näin.

Jamppeerin näkemys turvallisesta ja valmiista sähkötyöstä.

Tarkastuksessa tuli ilmi monta muutakin puutetta ja virhettä, tällä hetkellä mm. talli ja varasto ovat käyttökiellossa. Terassin välittömän hengenvaaran aiheuttanut johto tehtiin tarkastajan toimesta "kylmäksi". Paljaita rasioita, joista roikkuu jännitteisiä johtoja on seinillä ja katossa. Palovaroitinjärjestelmää ei ole asennettu oikein, se ei toimi. Kosteusantureita ei ole asennettu. Sähkönsyöttöjohto on saunassa kiinnittämättä, anturit asentamatta. Ei minkäänlaisia sähköpiirrustuksia tai mittauksia tehty. Jamppeeri on toimittanut kuvat, jotka eivät vastaa asennusta, minkä saattaa todeta jo maallikkokin jne. jne. Muita ongelmia ja vähintäänkin epäselvyyksiä liittyy myös laskutukseen, meiltä on mm. laskutettu tavaraa, jota ei kohteessa ole lainkaan.

Urakoitsija on jo pidemmän aikaa kieltäytynyt keskustelemasta meidän kanssa ja asennustyöt tehnyt henkilö, Jyri Nordberg samoin. Perjantaina, siinä vaiheessa, kun tarkastaja totesi välittömän hengenvaaran, sain Nordbergin puhelimella kiinni (soitin numerosta, jota ei tunne), mutta hän totesi vain ettei kiinnosta ja odottaa raporttia. Suostui lopulta puhumaan tarkastajan kanssa puhelimessa, ei siis halunnut osallistua tarkastukseen, vaikka laitoimme asian tiedoksi ja vielä kun tämä asiamies Tommi Niemi lyö luuria korvaan (tai ei edes vastaa puheluihin), kun yritin keskustella tästä välittömän hengenvaaran aiheuttamisesta, oli tämän yrityksen asiamiehen asenne erittäin penseä ja löi luurin kaksi kertaa korvaan, muutoin on vaan hokenut lähinnä kuluttajansuojalaista -ja olen jokseenkin varma, että kuluttajansuojalaki ei edellytä, että yksityishenkilön tulisi voida osata reklamoida välittömän hengenvaaran aiheuttavista sähkötöistä, mutta tällä tasolla tämän asiamiehen kanssa liikutaan, joten on vähintäänkin haasteellista toimia. Asenne hänellä on muutenkin koko ajan ollut voimakkaan negatiivinen, eikä millään lailla ratkaisua hakeva.

Jamppeeri on vuoden ajan saattanut meidät aikuiset ja kolme lasta, sekä kaikki meillä vierailleet välittömään hengenvaaraan, lisäksi on ollut olemassa merkittävä riski tulipalolle ja kun tämän huomioi sen asian yhteydessä, että palovaroitin järjestelmäkin on virheellinen, aletaan puhua aika olennaisista asioista, silti asenne on  Jamppeerin ja asiamiehen taholta edelleen sellainen, että ongelma olisikin meissä. Tätä on vaikea käsittää, kun kuka tahansa vähänkin järjellinen ymmärtää, että paljaan voimavirta johdon roikkuminen vapaasti asuintilassa aiheuttaa välittömän hengenvaaran, meille sen sijaan hoetaan vaan kuluttajasuojalain mukaisista reklamaatioajoista.... 

Silloin kun aloitettiin tätä blogia, päätettiin että kirjoitellaan iloista ja suruista -ei kuitenkaan arvattu että ollaan oltu näin lähellä todellista tilannetta surun osalta.

Jamppeerin kotisivujen teksti tuntuu tragikoomiselta:

Sähköasennus Jamppeeri Oy

Jamppeeri Oy on Seinäjoella vuonna 2008 Nord-El Ky:n sähköasennustoimintaa jatkamaan ja kehittämään perustettu perheyritys. Sähkösuunnittelu liittyy olennaisena osana toimintaamme, useimmissa tapauksissa myös toteutamme suunnittelemamme kohteet. Toimintamme vahvan ammattitaidon tausta perustuu 20 vuoden monipuoliseen kokemukseen talotekniikan ja teollisuuden parissa.
Asiakkainamme ovat Seinäjoen talousalueella niin yksityiset henkilöt kuin yrityksetkin. Jokainen suorittamamme työ on käyntikorttimme ja näin ollen jokaisen asiakkaamme tulee olla tyytyväinen työmme tulokseen ennen poistumistamme paikalta. Yrityksemme on sähkö- ja teleurakoitsijaliiton jäsenyritys. Tämä jäsenyyden myötä on kunnia-asia hoitaa työmme voimassa olevien lakien, asetusten ja määrysten mukaisesti terveen yritystoiminnan periaatteita noudattaen.

KAIKKEA SÄHKÖSTÄ PIENILLE JA PIKKUUSEN SUUREMMILLEKIN! 


Käykääpäs tutustumassa: http://www.jamppeeri.fi, me olemme mielellämme käyntikorttina tälle yritykselle.

Tämä tarina varmasti jatkuu.

edit: jatko löytyy täältä

12 kommenttia:

  1. Eksyin lukemaan blogianne, koska rakentaminen on meillekkin kohta ajankohtaista. Tätä blogia lukemalla alan tosin epäillä kykeneekö kukaan lakia lukematon rakennuspuuhiin, sillä lähes joka asiassa näyttäisi olevan moitteen sijaa ja lain pykälät täytyisi tuntea paremmin kuin omat taskunsa. Mitenköhän tälläinen lääkiksen käynyt selviytyy?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se hyvin menee, kunhan et vaan luota kehenkään, etkä mihinkään. Vahdit ja valvot kaikkea itse, otat kaikesta itse selvää ja olet työmaalla 24/7. Suosittelen, että otat töistä vapaata ainakin vuodeksi ja muutat työmaalle asumaan. Kaikista asioista pitää olla mustaa valkoisella ja sopimuksiin pitää kirjata, että noudatetaan RYL:ä, sanktiot viivästyksistä, maksut vasta hyväksymistarkastuksen jälkeen, eikä mitään makseta etukäteen ja niin edelleen. Pistät työt poikki heti kun pieninkin virhe ilmenee ja vaadit virheet korjatuiksi ennen muiden töiden jatkamista. Äläkä kuvittele, että edes se mukava työnjohtaja olisi kaverisi ja välittäisi paskankaan vertaa sinusta ja sinun edustasi. Kaikki kusevat muroihisi heti kun silmäsi välttää.

      Vakavasti puhuen sanoisin, että kyllä siitä varmasti selviää. Edellä olevassa on kuitenkin, ikävä kyllä, hieman totuuttakin joukossa. Kannattaa todellakin ottaa asiaista selvää itse, eikä missään nimessä luottaa sokeasti lupauksiin ja siihen, että muut hoitaisivat tehtävänsä edes välttävästi. Asioista kannattaa sopia kirjallisesti ja varmistaa, että kaikki osapuolet hoitavat tehtävänsä. Se, että asiakirjassa jokin kohde on merkitty tarkastetuksi, ei ikävä kyllä tarkoita sitä, että se olisi tarkastettu.

      Lue näistä eri blogeista, mitä kaikkea projekteissa on tapahtunut ja ilmennyt. Ja vielä kerran: ota itse rakentamiseen liittyvistä asioista selvää, niin määräyksistä kuin teknisistäkin asioista. Siihen menee oma aikansa ja siinä on oma vaivansa, mutta se kaikki aika ja vaiva saattavat maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

      Itse olen ainoastaan ”ihan vähän vajaa” dippa-inssi ja meillä ei sitten mennytkään mikään putkeen. Mutta minä luotinkin "ammattilaisiin", enkä vahtinut ja valvonut, enkä ollut työmaalla 24/7. Enkä olisi voinutkaan, olin töissä, en ottanut asioista selvää, enkä ennestäänkään ymmärtänyt rakentamisesta tuon taivaallista. Valvo siinä sitten ketään tai mitään. Ja nyt sitten maksellaan oppirahoja.

      Poista
  2. Minä myöskin tilasin tältä Jamppeerilta - Jari Nordberg - pienen sähkökorjauksen omakotitalooni. Kaikki toimi hienosti !! Jari oli itse puhelimitse yhteydessä ja esitteli vaihtoehtoja ja pyrki puolestani etsimään hinta-laatu-suhteelta erinomaisia tuotteita. Jari ei itse päässyt tuolloin asentamaan mutta lähetti asentajan samantien katsomaan ongelmaamme ettemme jää sähköttä. En päässyt töiden vuoksi paikalle mutta asentaja hoiti asiat erinoamisesti, jopa siivosi kaikki asennusjälkensä. Jamppeeri teki kaikki sovitut työt ja jopa enemmän ja sovittu lasku oli juuri oikea. Jari vielä soitti jälkeenpäin ja kysyi hoituiko kaikki sovitusti. Kertoi vielä asentajan tekemistä havainnoista ja suosituksista muutamien muutosten osalta. Minun kokemukseni Jamppeerista on todella hyvä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordebergin ja Jamppeerin osalta olemme kirjoittaneet vain omista kokemuksistamme. Meillä itsellä ei riittänyt osaaminen arvioimaan sähkötöiden laatua kokonaisuutena, ainoastaan näimme avoimet rasiat ja roikkuvat johdot. Tukesin tarkastajan löydökset ja pöytäkirja kyllä puhuivat erittäin karua kieltä siitä, millä tasolla töiden laatu oli.

      Tämän kirjoituksen jälkeen on selvinnyt ja tapahtunut paljon sähkötöihin liittyen, näistä tulemmekin kirjoittamaan piakkoin.

      Poista
    2. Mitenkäs se vanha viidakon sanonta menikään? Jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta...

      Poista
  3. Mitenkäs tämä taistelu päättyi?

    VastaaPoista
  4. Onneksemme olemme saaneet sähkötyöt turvallisesti valmiiksi toisen toimijan tekemänä. Muutoin, voisi sanoa, että harkinnasa. Jamppeeri Oy on mennyt konkurssiin, yritystoimintaan harjoitetaan tällä hetkellä eri yrityksen puitteissa. Katsotaan... laitetaan päivitystä kun pyhistä siirrytään arkeen....

    Palataan tähän, kun saamme asian valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. Aivan sairasta ja Jamppeerin ukko edelleen sähkötoiden johtajana toisessa firmassa. Luulisi, että luvat olisi edes viety mutta ei. Kuvissa on kaikissa ihan luokatonta toimintaa. Vedonpoistajat esimerkiksi puuttuu kojerasioista. Taipuisaa muoviputkea (TAM) vedelty minne sattuu, vaikka sitä pitäisi käyttää vain pienissä paloissa. Luvat pois tällaisilta pitäisi ottaa, ei se ilmeisesti Suomessa onnistu sekään.

    VastaaPoista
  6. Vielä lisäksi muillekkin sähkötöiden teettäjille. Kaikki asennukset (ihan yksittäinen pistorasia jne) tulee käyttöönottotarkastaa. Pistorasian esimerkissä suorittaa silmämääräinen tarkastus, mitata kalibroidulla asennustesterillä eristysvastus, suojajohtimen jatkuvuus, silmukkaimpedanssi ("oikosulkuvirta" ja katsoa että se on riittävä) sekä vikavirtasuojan (A-tyyppi ainoa sallittu) laukeamisaika- ja virta. Näistä pitäisi aina asiakkaan vaatia pöytäkirja. Yksittäisestä ryhmästä ei välttämättä tarvitse tehdä pöytäkirjaa mutta mitata pitää aina. Kokonaisesta talosta pitää aina olla ! Ja yksittäisestäkin asennuksesta pitää muistaa pyytää. Koskaan sähkömies ei saa tulla tekemään asennuksia ilman asennustesteriä jos meinaa sähköä päästää asennuksiinsa ! Miten tämä homma muuten nyt etenee ja kai olette saaneet pöytäkirjat asennuksiasta nyt (vaikka toiselta urakoitsijalta) ?

    VastaaPoista
  7. Nyt päivitetty tilannetta
    https://raksahomma.blogspot.com/b/post-preview?token=tMHYsk0BAAA.vhR0NUWRvEyvG6l6XntpJw.whYnQZe04j7hFoC-k3dcQA&postId=5956667074001842884&type=POST

    VastaaPoista
  8. Aika lapsenomaista mustamaalata yrittäjiä internetissä virheiden vuoksi. Reklamaatiot yleensä on ymmärrettäviä mutta alkaa näköjään riidat elämään omaa elämäänsä internetissä, mikäli ei osaa toimia ongelmatilanteissa oikein niin sitä varten on "oikeat" kanavat olemassa, myötäraivon etsiminen internetistä on takaperoista ajattelua eikä johda mihinkään rakentavaan. Lapsellista leikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netissa varmaan törmää monenlaiseen. Tämä on meidän tarinamme, kokemuksemme ja tosiasioihin perustuva. Olemme julkaisseet valokuvat ja valvovan tahon huomiot. Olemme kertoneet myös aiemman tapahtumien kulun. Yrittäjää yritettiin usean viikon ajan saada vastaamaan viesteihin tai tulemaan tulemaan paikanpäälle keskustelemaan töiden loppuun saattamisesta, meillähän ei tuolloin ollut tietoa siitä, että kyseessä oli hengenvaarallinen tilanne. Olimme tehneet kyllä projektin aikana useita reklamaatioita, koska tilanne oli ongelmallinen. Asioimme jopa yrittäjän lakimiehen kanssa -tuloksetta. Saimme häneltäkin vakuutteluita, että kaikki on laadukkaasti ja vaatimusten mukaan tehty. Jokainen voi itse päätellä mistä on kyse tilanteessa, jossa luvanvaraisen toiminnan harjoittajaa valvova taho toteaa, että kyseessä on välitön hengenvaara. Tähänhän tämä yrittäjä vaan totesi "ettei kiinnosta", löi puhelimen kiinni, oli vastaamatta koko illan, kuten myös hänen lakimiehensä. Reklamaatiot koskevat tilanteita, joissa kyse on palvelun/tavaran laatuvirheistä, ei tilanteesta, jossa rikotaan voimassaolevaa lainsäädäntöä ja turvallisuusmääräyksiä, asettaen asiakas ja kaikki kohteessa kävijät välittömään hengenvaaraan, nämä ovat kaksi täysin eri asiaa, mikä kannattaa muistaa. Säädösten vastaisesti tehtyihin sähkötöihin kuolee valitettavasti useita ihmisiä vuosittain ja niistä aiheutuu muutoinkin mittavia kustannuksia, toiminta on luvanvaraista, joten toiminta ongelmatilanteissa on hyvinkin valmiiksi "säänneltyä". Noudatimme tässä tilanteessa tätä oikeata kanavaa. Yrittäjän välinpitämätön suhtautuminen projektinaikaisiin reklamaatioihioihin on oma juttunsa, mutta tämä tilanne jossa välinpitömättömyys meidän ja meillä käyvien ihmisten hengestä ja terveydestä oli näin voimakasta, koimme että haluamme kertoa asiasta, koska meillä oli siihen mahdollisuus ja toivottavasti näin keino vaikuttaa siihen, ettei näin kävisi kenellekään toiselle. Olemme alusta alkaen päättäneet jakaa hyvät ja huonot hetket, tämä oli projektimme huonoin hetki.

      Poista