Sivut

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kirjeenvaihtoa ja Sisustusta -Vol 4; Laattaa ja kiintokalustetta


Kirjeenvaihtoa

Skaalan ikkunareklamaatio etenee, Skaalan toimesta on käyty korjaamassa ja vaihtamassa ikkunoita, vähän erikoinen piirre oli se, että yksi reklamaation kohteena ollut ongelma, eli ikkunan avaamisen estänyt iso ruuvi korjattiin siten, että ikkunoihin vaihdettiin siihen kohtaan yksi pienempi ruuvi, jolloin samassa helassa oli eri kokoisia ruuveja. Tämä edellytti jälleen reklamoimista, koska erikokoiset ruuvit eivät todellakaan olleet esteettisesti mitenkään hyvännäköisiä. Tässä vaiheessa otin Hartmannin jälleen mukaan ja ilmoitin, että edellytän, että ikkunat myös esteettisesti vastaavat vaatimuksia. Tämä auttoi ja ruuvit on nyt käyty viime viikolla vaihtamassa samankokoisiksi, jouduin erikseen vaatimaan myös sitä, että vaihdetut pokat viedään pois keskeltä tonttia ja kulkuväylää, johon ne oli kasattu, ilman että oli mitään tietoa siitä, koska ne haettaisiin pois. Naapurustossa nimittäin näkyy, että Skaala on saattanut varastoida pokat pitkäksikin aikaa asiakkaan tontille.

Ikkunoiden osalta voi tarkemman tarkastuksen tehdä vasta, kun ne pääsee kunnolla pesemään ja avaamaan, joissakin näkyy olevan aika pahoja liimajälkiä, mutta tässä vaiheessa, kun koko raksa on järjettömän pölyinen en ikkunoita ala availla. Edelleen osa heloista on myös kokonaan asentamatta. Jännä, että niitä ei saada laitettua, jos ruuvejakin on käyty vaihtamassa kahteenkin kertaan. Reklamaatio siis ainakin tältä osin vielä hoitamatta.

Olen käynyt kirjeenvaihtoa Hartmannin kanssa myös siitä, kahden huoneen välissä olevasta sisäikkunasta, josta kirjoittelin blogissa Väärää kokoa helmikuussa. Kalustesuunnittelun yhteydessä kävi nimittäin ilmi, että huoneiden väliin piirretty liukuovea ei olisi ollut mahdollista toteuttaa niillä ns. pitkulaisilla ampumaluukuilla, jotka lupakuvissa oli. Eli, mikäli olisimme tuolloin menneet Hartmannin piirrustusten mukaan, olisimme tässä vaiheessa joutuneet joko luopumaan liukuovesta kokonaan (tuohon ei tavallista ovea voi laittaa) tai sitten seinä olisi revitty auki ja vaihdettu ikkunat tässä vaiheessa -veikkaanpa että tämä vaihtoehto olisi ollut todennäköisempi :D

Kuluneella viikolla kirjeenvaihtoa on käyty myös liittyen väärään kohtaan tehdystä seinän vahvistamisesta alakerran jäähdytyskonetta varten, sekä siitä että yläkerrassa jäähdytyskoneseinä vaikuttaa olevan jonkin verran kiero, eikä asentaja saanut konetta asennettua ihan suoraan, vaan se vähän "illottaa". Näitten osalta ei kuitenkaan mitään erityistä ongelmaa liene korjauskustannusten maksajasta. 

Mutta, mukavampia juttuja seuraavaksi; 


Laattaa


Yläkerran pikku kylppäriin (WC/suihku) tulee seiniin valkoista Hartmannin peruspakettiin kuuluvaa laattaa 25*40, tehosteena on itse erikseen ostettu Aitokiven Dark Stone verhoilukivi. Lattialaattana on peruspakettiin kuuluva tummanharmaa, ehkä antrasiitti saattoi olla väri, 10*10 laatta. Tämä perusvarma yhdistelmä toimii aina. 

Kiintokalusteet tulevat olemaan kiiltävän punaiset. 

Seinissä peruspaketin valkoista laattaa 
ja lattiassa peruspaketin
tummanharmaa laatta.

Näkymä yläkeran pikku kylppäristä

Alakerran toisen WC:n seinälaataksi tulee osittain myös tuota samaa valkoista peruspakettikamaa kiintokalusteiden taustalle, mutta yksi seinä on tehty kokonaan pronssi, musta, kirjavalla kiiltävällä laatalla, saumaus tehdään mustalla tämän seinän osalta. Lisäksi jätämme yhden seinän laatoittamatta. Siihen tulee pohjalle lujamaali ja pintaan -jotain :) tältä osin suunnitelmat vaihtelevat vielä tummasta vanhasta puupaneelista kirjavaan tapettiin ja valokuviin.  Laatoittamattoman seinän ilmettä on helppo vaihtaa jatkossa. Talo on sisältä ja ulkoa aika lailla valkoinen, mutta vähän pitää leikkiäkin ja väriä ja irtiottojakin löytyy. 

Lattialaataksi tulee samaa lankkumaista laattaa, mitä on kylpyhuoneen ja saunan puolella. Tämä laatta on siis jo kertaalleen projektin edetessä vaihdettu, koska aluperin valitsemamme 10*10 laatta ei ollutkaan verkossa ja sen asentamisarkartelu olisi tullut todella kalliiksi. Hartmannin peruspaketista tai edes Plus-paketista ei löytynyt tarpeeksi tasaista ja oikeasti mustaa laattaa, minkä johdosta alunperin päädyimme hankkimaan sen muualta. Laatat on edelleen varastoituna V. Laitilla, joten kuva tulee myöhemmin.

WC ei ole suoraan pesutiloissa vaan on oma erillinen tilansa, johon on kyllä suora kulku pesutiloista.   Yksi pesutilojen suunnittelun lähtökohtia oli alusta alkaen se, että pesutiloihin ei tule vessanpönttöä. 


Alakerran ns. WC 2. Seinissä peruspaketti valkoista
ja pronssilaattaa. Yksi seinä tässä vaiheessa vielä
suunnitteilla. 

Kiintokalusteisiin tulee kiiltävää tummaa puusyykuviota. Mielenkiinnolla odotan, miten se lopulta toimii samassa tilassa tuon pronssilaatan kanssa, jossa on myös samoja sävyjä ja vinoraita.


WC 2 Kiintokalusteiden ovimalli.

Alakerran toisen WC:n ns. WC 1, osalta seiniin tulee peruspaketin valkoista laattaa 20*50, mutta siinäkin yksi seinä jätetään laatoittamatta ja siihen tulee pohjalle lujamaali, pintaan tulee aika voimakas vanhahtava ja harmahtava laminaatti. Leikitään vähän materiaaleilla tääläkin. Hartmannin peruspakettiin ei kuulu valkoista 10*10 lattialaattaa. Sen löysimme itse asiassa Starkin alennuskasasta, johon oli jäänyt juuri se muutama neliö mikä erinomaisesti riittää meille. 

WC 1:n seinälaattana peruspaketin laattaa.
Kiintokalusteita vastapäätä oleva seinä
 toteutetaan laminaatilla. Lattialaaattana on itse erikseen
ostettu valkoinen 10*10 laatta.

Kiintokalusteet ovat kiiltävän valkoiset.

Peruspakettilaattojen toimituksen osalta täytyy sanoa, ettei ainakaan tarvise pelätä niiden loppuvan kesken. Meillä on tällä hetkellä lähes puolilavaa ylimääräisiä laattoja ja lisää varmaan jää, kun arkieteisen ja kodinhoitohuoneen lattiat saadaan laatoitettua, niiden lattiat tulee myös peruspaketista. 

Eteiseen, olohuoseen ja keittiöön tulee puhtaan valkoinen 60*60 laatta. Alunperin otimme tämän laatan osalta Hartmanilta Plus-sisällön, mutta siinäkään ei ollut puhtaan valkoista laattaa, eikä läheskään tämän kokoista. Tämänkaltaista laattaa on ylipäänsä suhteellisen vähän tarjolla ja valkoisena laaattana kaupataan kellertäviä, harmaita ja marmoroituja laattoja. Väriä on nyt testattu myös sillä valolla, joka meille tulee valaistukseen ja edelleen väri on valkoinen, eikä onneksi taitu myöskään kylmään siniseen, mikä riski kuulemma on myös olemassa.

Alakerran valkoiset laatat odottamassa.
Alakerran osalta odotetaan kuitenkin jännityksellä ensi viikon lattioiden kosteusmittausta, josko päästäisiin aloittamaan lattioiden laatoittaminen. Kiintokalusteiden toimitus ja niiden asennus on vappuviikolla, joten lattioiden tulisi olla valmiinat silloin. Samoin lattioiden tulee olla valmiina ennen kuin rappusia voidaan asentaa. Alakerran lattioista makuuhuoneeseen, toimistoon ja kirjastoon tulee laminaatti, muuten kaikki on laattaa, joten ihan pikku-urakasta laatoituksessa ei ole kyse.

Arkieteisen ja kodinhoitohuoneen lattialaatta
 tulee peruspaketista. 
Arkieteiseen ja kodinhoitohuoneeseen tulee lattialaataksi peruspaketin 33*33 laatta, joka väriltään on selkeä vaalea harmaa. Aluksi ajattelimme tummempaa harmaata, mutta toisaalta väriero keittiön puhtaan valkoiseen olisi ollut suuri ja myös se tosiasia, että arkieteisessä läträtään vedellä ja siellä on varmasti aidosti kuraista tavaraa lattialla, niin vaalempi on värinä armollisempi sen suhteen.

Välitilat ja kurapiste laatoitetaan näissä huoneissa suoraiteen muotoisella metallilaatalla. Ei sillä isolla mitä on tarjolla, vaan hopeaan taittuvalla ja pienemmällä. 

Kiintokalusteet ovat arkieteisessä kokonaan kiiltävän valkoiset ja kodinhoitohuoneessa on kiitävää valkoista ja kiiltävää harmaata. 


Keittiön ja muut kiintokalusteet toimittaa Mikant.

Mikant on Hartmanin alihankkija kiintokalusteiden osalta. Teimme vähän vertailua ja totesimme, että kokonaisuudessa kannatti ottaa kiintokalusteet mukaan toimitukseen. Toki peruspakettiin kuuluvaan kalustetoimitukseen on tehty lisäyksiä suunnitelmissa, eikä olla pysytty peruspakettiin kuuluvissa ovimalleissa, mutta silti hintavaikutus on ollut kohtuullinen. Täytyy sanoa Mikantin eduksi, että hintavaikutukset ovat myös koko ajan olleet heti selvillä, eikä ole tarvinnut odottaa mitään ihmeellistä loppulaskelmaa, mitä sisustuspaketin osalta on ollut. 


Keittiökokonaisuudesta sainkin jo kyselyä, sen osalta teen erillisen postauksen viimeistään asennuksen jälkeen. 

Lopullinen valinta seinämaalin osalta valkoisen sävystä tulisi tehdä pian. Tikkurilan Lumi on upea ja sitä ollan koemaalattu seiniin. Siitä on jonkin verran näkynyt palautetta, että on todella likaherkkä. Toinen mitä mietin, on Tikkurilan paperi. Kokemuksia näistä valkoisista, ottaisin mielellään! Tavoitteena on saada oikeasti valkoinen seinämaali, joka ei taitu mihinkään. Valaistuksena tulee olemaan ledeillä toteutettu päivänvalo, joka toistaa värit sellaisina kuin ne ovat. 

Valintoja tehdään nyt pikavauhdilla myös muiden pintojen osalta. Poikien makuuhuoneisiin ylös tulossa seiniin ainakin harmaan sävyjä, tehostetapetteja, ehkä myös punaista. Pienin on valinnut jo itselleen Autot -aiheisen tapetin, jota tulee johonkin kohtaan. 

Laminaatti pitäisi myös valita. Hartmanin peruspaketista tai Plus -paketista ei löydy meillä  sopivaa ja se täytyy vielä tilata muualta. Toiveissa on valkoinen, lankkumainen laminaatti. Tämänkin osalta ongelma on vähän samankaltainen, kuin valkoisen laatan kanssa. Eli, valkoista ei tahdo löytyä. Laminaatit taittuvat helposti punervaan tai ovat voimakkaan ruskehtavia kuvioiltaan. Kun toivelistaan lisätään vielä se lankkumalli, niin vaihtoehdot alkaa vähetä. 

Tällä hetkellä olen erittäin ihastunut Laura Ashleyn Arktis Pine 1-säle laminaattiin, joka myös mallipalassa näytti valkoiselta. Kokemuksia tästä ottaisin myös mielellään! 




"Laura Ashley laminaatit edustavat brittiläistä romanttista
 kantrityyliä aidoimmillaan.
Vaaleasävyiset klassiset puukuosit,
 patinoituneet pintavaihtoehdot ja ajaton vintage-ilme
viehättävät katsojan silmää.
 Tuotteen korkealuokkaiset tekniset ominaisuudet takaavat lattian
kestävyyden, toimivuuden ja turvallisuuden."

4 kommenttia:

  1. Heippa!

    Meille ainaki löytyi "se oikean" sävynen lattia: Paradorin Artic Pine. Voi vaan olla ettei oo tarpeeks lankkumainen teille. Tuo em. laminaatin väri ei ei taittunu keltaseen, harmaaseen tai ruskeaan ja hinta ei noussu pilviin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parador on ollut yhtenä vaihtoehtona, mutta jotenkin vaan pitäisi olla se lankku :)

      Poista
  2. Hei! Ottakaa huomioon sellainen seikka kun valitsette seiniin valkoista sävyä, että jos teillä on valkoiset väliovet ja mdf-listoitukset, niin ne ovat lämpimän valkoiset (NCS S 0502-Y). Jos seinät maalaa ihan puhtaan valkoisella, niin ovet ja listat näyttävät kellertävän likaisilta seinien rinnalla. Puhtaamman valkoisempaa kuin paperi (F 497) ei kannata ottaa...
    Toivottavasti teillä ei ole kovin kalkkipitoinen vesi ettei tule ongelmia mustan lattialaatoituksen kanssa!
    Hyvältä näyttää, onnea uudelle kodille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tuo on totta noiden valkoisten sävyjen kanssa, toisaalta olen miettinyt, että jos ovat riittävän paljon erisävyisiä, niin ongelma ei olisi niin suuri. Tuo Paperi on aika vahva vaihtoehto, varsinkin kun Lumi ei kuulu "peruspakettiin" :D

      Täytyy myöntää, että kalkin osalta todellisuus ehkä valkeni täydellisesti vasta sen jälkeen kun koko paletti oli valittu. Uusi lattialaatta on verran kirjava, että sen osalta ongelma on itse asiassa nykyään pienempi, sen sijaan nuo seinälaatat kyllä vaativat huomiota. Olen vähän miettinyt erillisen kalkkisekoittajan tms. laittamista suihkuihin jo heti alusta alkaen, vähän varotoimenakin ja työtä helpottamaan. En tosin tiedä ovatko ne oikeasti tehokkaita.

      Poista