Sivut

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Omakotitalon jäähdytys

Kuten tämän blogin useista kuvista on voinut havaita, meille tulee paljon isoja ikkunoita. Useat ikkunat  avautuvat etelään siten, että kesäpäivänä aurinko pääsee porottamaan erittäin lämpimästi taloon. Sen on huomannut jo tässä raksavaiheessa. Itselläni on lapsuuden kodista kokemusta samankaltaisesta tilanteesta ja käytännössä kesän hellejaksoina yläkerrassa ei yksinkertaisesti ollut mahdollista nukkua, sillä se ei jäähtynyt juurikaan edes yöllä.

Projektin alkuvaiheessa totesimme, että tähän taloon tulisi mahdollisuus myös jäähdytykseen. Ensimmäinen ajatus oli, että hankkisimme IV-koneen, jossa on myös viilennysmahdollisuus. Pääsuunnittelijamme totesi sen olevan mahdollista, mutta tuovan koneen lisähinnan lisäksi myös ylimääräistä työtä IV-putkien eristämisessä. Lisäksi jäähdytys söisi melko paljon sähköä, joten se ei olisi  kovin kustannustehokas ratkaisu. Meillä ei siis ole tavoitteena saada mitään teollisuusluokan jäähdytystä, vaan mahdollisuus hieman viilentää taloa kesän hellekausina.

Pääsuunnittelija esitti vaihtoehdoksi porakaivoa. Ajatus kuulosti aluksi hieman oudolta ja kalliilta, mutta perustelut olivat kyllä hyvät. Porakaivoa ei tarvitse kaivaa yhtä syväksi kuin maalämmön kanssa. Kaivosta saatava vesi riittää jäähdyttämään taloa sen verran, että asumismukavuus pysyy lämpötilojen noustessa. Tällöin jäähdytämiseen tarvittava sähkönkulutus on huomattavasti alhaisempi kuin puhtaasti sähköllä jäähdytettäessä.

Toinen etu, jonka kaivosta saamme, on vesi. Taloon tulevat ulkoseinien vesipostien vesi tullaan ottamaan pumpulla kaivosta. Sinällään pelkkällä puutarhan kastelulla tuollainen ratkaisu ei olisi kustannustehokas. Meille tulee kuitenkin pihalle palju, jonka täyttäminen vie n. 2 kuutiota vettä, joten vesilaitokselta ostettavan veden kulutukseen saadaan tällä melko olennainen säästö.

Kun nämä edut lasketaan yhteen, ajattelimme ratkaisun olevan kokeilemisen arvoinen. Ja jos joskus päädymme siihen, että Seinäjoen energian palvelu saa meidät päättämään kaulämpö-sopimuksen, niin voimme jatkaa kaivoa syvemmälle ja vaihtaa maalämpöön.

Pohjatöiden alkuvaiheessa meillä asennettiin jo kanaali teknisestä tilasta kaivonrenkaaseen, ja kevään Pytinki-messuilta sain myös sopivan tarjouksen kaivon poraamisesta, joten siihen päästään piakkoin. Lisäksi olemme LVI-urakoitsijamme E.Rentola on käynyt asentamassa konvektorit ylä- ja alakertaan. Ostin Technibelin 4kw konvektorit, joiden pitäisi olla riittävän tehokkaita hyödyntämään kierrosta saatava kylmä.

Teknisestä tilasta konvektoreille menevä kierto on toteutettu eristetyillä suojaputkilla. Lisäksi konvektorien sijoituspaikalle on seiniin asennettu poistoputket kondenssivedelle. Tältä osin täytyy kehua Rentolaa, joka huomasi LVI-suunnittelijan kuvissa sellaisen puutteen, että yläkerran konvektorille ei oltu suunniteltu poistoputkea! Hän laittoi sen paikalle omatoimisesti. Siitä olisikin riemu syntynyt, kun myöhemmässä vaiheessa olisi huomattu tarve poistoputkelle ilman mahdollisuutta asentaa sitä pois näkyvistä.

Pitää vielä todeta, että aikaisemmin en ollut kuullut tämänkaltaisesta jäähdytysratkaisusta, mutta esim. kevään Pytinki-messuilla jo useammalla osastolla esiteltiin tällaisia ratkaisuja. Joten ilmeisesti tässä asiassa olimme ainakin jollain tavoin aikaamme edellä, vaikkakin vain vuoden verran.
etualalla porakaivon paikka kaivonrenkaalla merkattuna

Hanakulmarasiat alakerrassa eteisen katossa, samoin liiketunnistimen ja valvontakameran johtojen suojaputket.

Yläkerran konvektori asennettuna, samoin poistoputki kondenssivedelle

1 kommentti:

  1. Meillä on toteutettu myös viilennys maalämmöllä ja konvektoreilla

    http://kaurinlaaksotalo.vuodatus.net/lue/2012/06/ilmastointia-ja-maalausta-juhannushommat-selvilla

    yläkerrassa meillä on ns. kattokovektori ja alhaalla seinämalli. Lämmitys talossamme on maalämmöllä ja tämä tuli siinä kylkiäisenä. Lvi-suunnittelijamme suositteli ehdottomasti konvektoreita, koska niillä viilennystä saadaan selkeästi iv-konetta enemmän ja eristämistä oli vähemmän.
    Viime kesänä laitteita jo testailtiin ja hyvin toimi, mutta kesä oli niin viileä, että olivat käytössä vielä melko vähän. Saisi tulla kunnon kesä tänä vuonna :).


    VastaaPoista