Sivut

perjantai 1. marraskuuta 2013

Non Frost free -ikkunat

Jo aikaisemmin ollaan kerrottu kertomusta ikkunoista -hohhoijaa... tämä tuntuu olevan kertomus vailla loppua, joten eikun seuraava jatko-osa alkakoon tästä;

Ostettiin siis ykkösluokan ikkunat, priimaa tavaraa, frost free. Skaala-laatua. Emme ole tähän mennessä onnistuneet löytämään yhtään ikkunaa koko talosta, joka ei huurtuisi ja eiköhän tuo huurre muutu kuurankukiksi aika pian.

Korjausta ja säätöä on tehty heloista, ruuveista jne. lähtien. Viimeksi, ennen näitä kuvia, käytiin korjaamassa tiivisteitä, jotka olivat väärin asennettuja jokaisessa ikkunassa. Mutta, tässä tulos: vielä ja jälleen.

Nyt odotellaan ja tuumitaan, että olisko sillä, että ei makseta näitä ikkunoita vaikutusta asian etenemiseen vai lähdetäänkö tekemään kateostoa... :D katsotaan.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tuhat sanaa on käytetty useaan kertaan kirjallisessa ja suullisessa kanssakäymisessä sekä Hartmannin että Skaalan kanssa, joten annetaanpa parin kuvan puhua.




















Jostain kumman syystä ikkunoiden välistä löytyi myös todella paljon kärpäsiä

Lisäksi alla näkyy mielenkiintoinen ongelma. Kuva on otettu etelän puolella olevasta isosta ikkunasta. Näyttäisi siltä, että silikoni on tullut kuumuuden seurauksena ulos. Sinällään tuota pursuamista voisi pitää myös valmistuksen aikana tulleena, mutta koska kävimme ikkunat talvella erittäin tarkasti läpi, jonka seurauksena yli puolet ikkunoista vaihdettiin tai korjattiin. Lisäksi tämän kaltaisia pursuamisia löytyy ainoastaan etelän puolella olevista ikkunoista, joihin aurinko paistaa voimakkaasti ja jotka lämpiävät voimakkaasti. No, näistä on reklamaatio auki ja katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan.



1 kommentti: