Sivut

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Odotus palkittiin

Pääsiäisviikko toi tullessaan vihdoin liukuovi-ikkunan sekä takan. Viikko sitten maanantaina päätimme sopimuksen Glasierin kanssa loppujen lopuksi ihan yhteisymmärryksessä, sen jälkeen saimme nopeasti sovittua asennuksen E-P:n ikkunalasin kanssa ja maanantaina vihdoin meillä oli seinä ummessa ja liukuovi-ikkuna paikoillaan! Onneksi se on juuri sellainen, kuin olimme ajatelleetkin, joten odotus oli kannattavaa.

Muurari ilmaantui tontilla tiistaina ja muuraili takan loppuun ilman meidän tapaamista viikon aikana, siinäkin lopputulos on juuri se minkä halusimme, joten oikein onnistunut vision toteutus Uunisepiltä.

Laatoituksen osalta kaikkien vessojen seinät, siltä osin kun niihin tulee laattaa, on nyt tehty ja saumattu. Lattian kosteus myös alakerrassa alkaa näyttää sellaisia lukemia, että pian päästään laatoittamaan lattioita, joten hyvältä  näyttää.

Timpureiden oli puhe tulla myös takaisin nyt pääsiäisviikolla, mutta se vaihtui pääsiäisen jälkeiseksi viikoksi ja mm. autotalli pitäisi alkaa nousemaan. Kaiken tämän varastoitavan tavaran kanssa, olisi kyllä ollut hyvä, että talli olisi toteutettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ensimmäisenä.

Itse ollaan jatkettu seinien pohjatöiden parissa -uudestaan ja uudestaan... Mutta, tähän on nyt pakko panostaa. Ei viitsi millään katsella epätasaisuuksia seinissä kaikkia seuraavia vuosia. Onneksi pääsiäisenä on monta hyvää päivää aikaa tälle hommalle!



Reikä seinässä


Asennus käynnissä

Siinä se nyt on!



Takka on muokattu malli Uuniseppien parin vuoden takaisesta mallista. Halusimme manttelitakan, joka ei olisi liian suuri ja joka olisi suhteellisen siro, koska meillä ei ollut seinää mihin sitä upottaa.





2 kommenttia:

  1. Hei,
    Jäikö teille vaurioituneen liukuovi-ikkunan runko, olen etsimässä edullista jossa voi olla kosmeettisia vaurioita? Terv. rilatti@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Meille tuli lopulta ihan uusi, Kaukokiito hukkasi tuon vaurioituneen kehikon sen jälkeen, kun lähti meidän tontilta palautuksena. En tiedä onko Glasier saanut sitä takaisin, kannattaa kysellä sieltä.

    VastaaPoista