Sivut

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tarjouksen saamisen vaikeus - ja liukuovi-ikkunan metsästys

Meille tulee 2-kerroksinen talo, joten tarvitsemme taloon tietenkin portaat. Hartman kodin paketissa tulee luonnollisesti portaat, toimittajavaihtoehtoja on meidän tiedon mukaan kaksi.

Ennen sopimuksen allekirjoittamista kävimme parissa Hartsun kohteessa, joissa totesimme, että meidän mielestä portaat eivät vaikuttaneet kovinkaan laadukkailta. Molemmat portaat olivat samalta valmistajalta. Lisäksi viime kesän asuntomessuiltakin jäi mieleeni kyseisen valmistajan portaat ja jälleen laatuvaikutelma oli pettymys. Mainitsimme tästä myyjälle, ja pakettiin otettiin toisen valmistajan, Westwoodin,  tarjoamat portaat. Meillä ei ole toistaiseksi ole varmuutta toisenkaan valmistajan laadusta, mutta alkaa kohta näyttä siltä, ettemme sitä varmuutta tule saamaankaan.

Saimme alkutalvesta tilausvahvistuksen pakettiin kuuluvien portaiden osalta. Yllättäen portaat eivät meille kelvanneet, joten ilmoitin asiasta toimittajalle. Kerroin samalla, että mietimme parempaa mallia ja palaa asiaan. Emme saaneet mitään kuittausta, mutta asia oli ilmeisesti ok. Joulun välipäivinä katselimme valmistajan mallistoa, löysimme sopivan mallin ja laitoin tarjouspyynnön valmistajalle. Sekä myyjältä, että toimitusjohtajalta tuli takaisin poissaolovastaus, jossa ilmoitettiin töihin paluusta tämän vuoden puolella.

Soitin ennen loppiaista ja kysyin tarjouksen perään, kun mitään ei ollut kuulunut. Tarjous luvattiin lähettää loppiaista seuraavalla viikolla. Ei ole vielä näkynyt.

Tämä on osittain Hartsun konseptin ongelma. Asiakas ohjataan suoraan alihankkijalle, jolla ei näy olevan kiirettä vastata asiakkaan tiedusteluihin ja Hartsu olettaa, että asiakas hoitaa homman.

Soittelin Glasierille viime viikon alkupuolella, Seinäjoen Kaukokiito oli kuulemma paikallistanut kadonneen lavan ja Glasierin edustaja oli seuraavana päivänä menossa tarkistamaan vahinkoja. No, eipä ole Glasierista kuulunut, laitoin viikonloppuna lyhyen ja ytimekkään tiedustelun asennusaikataulusta, toistaiseksi ei ole vastausta kuulunut, joten taidetaan siirtyä piakkoin viralliselle reklamaatiolinjalle.


Ulkoverhoilu etenee


Kesäksi riittää maalattavaa




Vesimittari on asennettu!

3 kommenttia:

  1. Me olemme kysyneet porrastarjousta vain yhdestä firmasta - Hoviportailta. Laitoin tarjouspyynnön sunnuntai-iltana ja maanantaina aamupäivällä oli tarjous jo sähköpostissa. Myös tarkentaviin kysymyksiin vastattiin samantien.Olin todella positiivisesti yllättynyt, sillä harvoin saa näin nopeaa palvelua mistään.

    VastaaPoista
  2. Teilläkin porrasongelmia. Me ei otettu paketin yhteydessä portaita, eikä mitään muutakaan hartsulta (vain levypinnalle asti). Meillä se ongelma,ettei niin tarkkaan jostain syystä mietitty portaita eikä yläkertaa. Nyt haluttais suorat portaat ja ei miel eteisestä, mutta KAIKKI on jo tehty suunnitelmien/ppiirrustusten mukaan jotenka mun täytyy vain tyytyä siihen mitä on "sunniteltu". Meillä aivan hakusessa portaiden tekijä, tai sitten ei, jos se mies saa inspiksen tehdä ne itte. Toivotaan.

    Onnea reklamaatioihin!!

    VastaaPoista
  3. Christa, kiitos vinkistä. Saimme tarjouksen tänään ja hyvältä näyttää.

    VastaaPoista