Sivut

perjantai 1. elokuuta 2014

omakotitalon jäähdytys, vol 2 kokemuksia

Viimeisten viikkojen luetuin kirjoitus tässä blogissa on ollut omakotitalon jäähdytystä käsittelevä kirjoitus.

Jäähdytysjärjestelmä kytkettiin käyttöön viime kesänä elokuussa ja oli jo silloin hyvällä käytöllä. Tämän kesän helteet antoivat kuitenkin hyvän mahdollisuuden testata järjestelmän todellinen toimivuus.

Järjestelmä on siis rakennettu maajäähdytyksen varaan, porakaivon kautta kiertää piiri kahteen Tecnibelin 4kw konvektoriin. Pumppu ja puhaltimet toimivat sähköllä, mutta itse jäähdytys ei sitä tarvitse, eli sähkökulutus on huomattavan pieni.

Kuten aiemmin totesimme, emme hakeneet varsinaista ilmastointia, vaan nimenomaan järjestelmää, jolla voisimme viilentää taloamme kesän helteissä.

Hellekauden alkuvaiheessa olin vielä hieman varovainen käytön suhteen,esimerkiksi sammutin laitteet päiväksi kun olimme poissa. Iltaisin kotiin tullessa lämpötila oli pahimmillaan 29 asteessa, joka sitten hiljakseen tippui 23-24 asteeseen konvektorien käynnistämisellä. Jossain vaiheessa silmiini osui artikkeli samanlaisen järjestelmän käyttökustannuksista, 0,6-1,2 senttiä tunnissa! No, sen jälkeen koneet ovat pyörineet käytönnössä 24/7 ja talossa on mukavat 22 astetta!

Tällä käytöllä ja näillä helteillä järjestelmä tulee kyllä maksamaan itsensä takaisin ja toisaalta kun tietää käyttökustannukset, niin sitä tulee käytettyäkin aika surutta.

4 kommenttia:

  1. Kuinka syvä porakaivo jäähdytystä varten tarvitaan?

    VastaaPoista
  2. Meillä kaivon syvyys on muistaakseni 75 metriä

    VastaaPoista
  3. Investointikustannuksiltaan maajäähdytys ja ILP siis lienevät samaa luokkaa, mutta maajäähdytys on käyttökustannuksiltaan selvästi edullisempaa.

    VastaaPoista
  4. Millaiset varaukset konvektoreille täytyy tehdä eli millaiset putket sinne menee ja sähkö tietty. Vaatineen kondenssiveden kaadon lähimpään viemäriin ?

    VastaaPoista