Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Kurapisteen vesipiste

Meillä taloa suunniteltaessa yksi olennainen toiminnallinen kohde oli arkieteinen/kuraeteinen. Kahden ison koiran ja kolmen eläväisen pojan kanssa tarvitaan eteinen, johon voi jättää koirat kuivumaan, harkkakamat haisemaan ja pestä kuraisia vaatteita, kenkiä ja koiria.

Yleensä voisi olettaa, että kun kurapiste suunnitellaan toiminnallisten tarpeiden perusteella, kuten meillä, niin suunnittelussa olisi mukana myös vesipiste, mikä tarve ei varmaan jäänyt kyllä epäselväksi. Näin ei kuitenkaan meillä ollut (tämä ei ollut ainut ongelma LVI-suunnittelussa).

Olemme käyneet tästä keskusteluja pitkin talvea ja olemme olleet melko närkästyneitä koska, meille kerrottiin että hanan asentaminen tulisi vaatimaan putkien pintavetoja. Sellaista ei uudessa talossa kuitenkaan  haluta missään nimessä. Toisaalta ns. kurapiste on täysin käyttökelvoton ilman vesipistettä.

Reklamoimme asiasta siis  jo viime kesänä, mutta reklamaation hoitaminen on jostain syystä hieman venynyt. No, täytyy myöntää että pinta-asennus, ei ehkä ajatuksena ole motivoinut myöskään meitä mihinkään nopeaan toimintaan.

Iloiseksi yllätykseksemme hanan asennus onnistuikin siten, että putkia ei tarvinnut tuoda pinnassa, vaan ne voitiin ottaa suoraa laatoitetun tiiliseinän takaa, jolloin asennuksesta tuli siisti ja kurapiste vastaa toiminnallisuudeltaan sitä, mitä tavoittelimme kurapistettä suunniteltaessa.

Lopputulos on erittäin siisti ja toimiva kokonaisuus ja vastaa alkuperäistä toiminnalista suunnittelutavoitetta.